Rotuesittelyssä: Pirtsakka pomeranian

Ansioluettelonsa ylpeänä esittelee pieni ja pirtsakka pomeranian. Tämä suloinen karvapallo kertoo olevansa aina valpas, mutta joskus myös varsin haukkuherkkä tapaus.

Osaaminen ja erityistaidot

Vif vif vif! Olen pieni ja suloinen pallokoira – aiemmin minut tunnettiin nimellä kääpiöpystykorva. Lempinimeni ovat "Pom Pom" tai "Pommi". Olen aina valpas, eloisa ja poikkeuksellisen uskollinen omistajalleni. Omistajani suuri ihannointi sekä kiintymykseni häneen saattaa aiheuttaa helposti eroahdistusta, joten älä hylkää minua omilleni pitkiksi ajoiksi!

Saatan olla epäluuloinen vieraita kohtaan, joskus jopa haukkuherkkä – vieläpä varsin kimakka sellainen. En ole kuitenkaan arka taikka aggressiivinen koira.

Koulutus ja työkokemus

Keski-Eurooppalaisista ikivanhoista pystykorvatyypeistä polveutuvia pieniä pystykorvia vietiin 800-luvulla Englantiin, missä näistä jalostettiin kääpiömuoto pomeranian – eli minä! Alun perin rotuni on saksalainen, mutta englantilaiset ovat jalostaneet meitä sen verran, että Englantia pidetään rotuni kotimaana.

Saksassa rotuani käytettiin vahtikoirina, jotka ilmoittivat vieraista kulkijoista kipakalla haukkumisella. Vif vif vif! 1800-luvulla me pomeranianit olimme myös suosittuja Euroopan hoveissa. Muun muassa Englannin kuningatar Victoria oli meihin 'pompomeihin' kovin mieltynyt: hän teki mäyräkoirista ja meistä muotikoiria!

Me ensimmäiset pomeranianit tassuttelimme Suomeen vuonna 1920.

Harrastukset ja mielenkiinto

Olen seura- ja mainiotakin mainiompi vahtikoira. Sinnikkäänä pikkukoirana opin uusia asioita nopeasti. Metsästysviettiä minulla ei ole.

Sinun kannattaa kuitenkin tehdä minulle selväksi, kuka on pomo – 'pienen koiran syndrooma' saa minut helposti uhittelemaan esimerkiksi itseäni isommille koirille. Vif vif! Tarvitsen vahvan laumanjohtajan elämääni, joten lapsiperheeseen en ehkä ole paras vaihtoehto. Olen mielelläni ainoa silmäterä!

Kaipaan huomiota, lenkkejä ja leikkihetkiä: saatat huomata sen kun haukun iloisesti ja pompin kahdella tassullani. Viihdyn myös näyttelyissä, tokokehissä ja sohvakoirana.

Muuta

Karvapeitteeni on rotuni erikoisuus: tiheän ja runsaan pohjavillani ansiosta turkkini pysyy pystyssä ja saa minut muistuttumaan pallomaista pallokalaa, jolla on karvat. Turkkini vaatikin säännöllistä hoitoa ja huolenpitoa. Myös häntäni on tuuheakarvainen, ja se kaartuu hienosti selkäni päälle. Korvani ovat pienet, pystyt ja pyöreämuotoiset, ja silmäni ovat hieman vinot, soikeat ja keskikokoiset.

Värityksinäni sallitaan musta, ruskea, valkoinen, oranssi, harmaa sekä muut värit, kuten kerma. Säkäkorkeuteni on hurjat 22 senttimetriä, painoa minulle kertyy sen 1,9–3,5 kiloa.

Motto

Vif vif vif!

Suosittelijat

Sinkut, seniorit, sohvaperunat sekä Kelly Osbourne!


Lähde: Wikipedia, toydogs.net, dogster.com

Kuvat: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat