Snookerin suurmestarien Ronnie O'Sullivanin ja John Higginsin välisestä kohtaamisesta MM-kisojen toisella kierroksella on kehkeytymässä huima trilleri.
50-vuotiaat ikätoverit pelasivat sunnuntai-iltana ottelunsa toisen session. O'Sullivan lähti siihen 6–2-johdossa, ja sunnuntaina näytti siltä, että O'Sullivan karkaa ratkaisevasti, mutta Higgins pääsi mukaan voittotaistoon käytännössä viimeisellä mahdollisella hetkellä.
Seitsenkertainen maailmanmestari O'Sullivan ehti jo rynnistää 9–4-johtoon. Hän hurmasi muun muassa huimalla pitkällä lyönnillään 10. erässä, johon hän mätti 116 pisteen sarjan.
– Uskomaton. Nero työssään, World Snooker Tour hehkutti suoritusta sosiaalisessa mediassa.
Neljä MM-titteliä urallaan haalinut Higgins ei kuitenkaan luovuttanut. Tauon jälkeen O'Sullivan teki enemmän virheitä, mikä avasi oven skotille, joka on pelannut läpi ottelun alle tasonsa. Higgins voitti session kolme viimeistä erää.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Illan viimeisessä erässä O'Sullivanilla oli paikat päästä yötauolle 10–6-johdossa, mutta


