Erityisesti Rocky-elokuvista tunnettu Carl Weathers on kuollut 76-vuotiaana.
Asiasta kertoo muun muassa SkyNews.Weathers näytteli Rocky-elokuvissa Sylvester Stallonen esittämän nyrkkeilijän kovaa vastustajaa Apollo Creediä.
Carl Weathers näytteli uransa aikana aikana myös Arnold Schwarzeneggerin kanssa elokuvassa Predator.
– Carl oli poikkeuksellinen ihminen, joka eli poikkeuksellisen elämän, näyttelijän perhe kertoi Deadline-uutissivustolle antamassaan lausunnossa.
Näyttelijän läheisten mukaan hänen työnsä elokuvien, television, taiteen ja urheilun saralla ovat jättäneet lähtemättömän jäljen.
Lausunnossa ei avattu tähden tarkkaa kuolinsyytä, mutta hänen kerrottiin menehtyneen nukkuessaan torstaina.
Weathers pelasi hetkellisesti amerikkalaisen jalkapallon NFL-liigassa Oakland Raidersin riveissä. Jalkapalloaikoja seurannut ura valkokankaalla ja televisioruuduissa sen sijaan venyi viidelle eri vuosikymmenelle.
Weathers aloitti näyttelijän uransa blaxploitaatio-elokuvissa 1970-luvun keskivaiheilla. Viime vuosina hänet nähtiin muun muassa Tähtien sota -elokuvien maailmaan sijoittuvassa The Mandalorian -sarjassa, josta hän sai Emmy-ehdokkuuden.
"Ilmiömäinen lahjakkuus"
Predatoria tähdittänyt Arnold Schwarzenegger kuvaili edesmennyttä kollegaansa legendaksi.
– Poikkeuksellinen urheilija, fantastinen näyttelijä ja hieno ihminen. Emme olisi voineet tehdä Predatoria ilman häntä. Ja aikamme sitä tehdessä ei todellakaan olisi ollut niin upeaa, Kalifornian entinen kuvernööri jatkoi kuvailuaan Instagramissa.
Niin ikään Predatorissa näytellyt ja sittemmin Minnesotan osavaltion kuvernöörinä vuosituhannen vaihteessa toiminut Jesse Ventura kuvaili maailman menettäneen ikonin.
– Carl Weathers oli ilmiömäinen lahjakkuus, todellinen ammattilainen ja rakas ystävä, Ventura kirjoitti viestipalvelu X:ssä.
Näyttelijä Adam Sandler muisteli Weathersia Instagram-tilillään, jossa hän julkaisi myös kuvia Happy Gilmore -elokuvasta, jossa Sandler näytteli Weathersin kanssa.
– Hieno isä. Hieno näyttelijä. Hieno urheilija, Sandler kirjoitti ja jatkoi kuvaillen Weathersia muun muassa fiksuksi, lojaaliksi ja hauskaksi.
Uusimmat
-
09:31
Tässä pyörii kuusi kilometriä Oppenheimeria – Bio Rexissä päästiin menneen elokuvamaailman aikaan
-
09:26
Herra Ylppö istui autonsa takapenkille ja teki jalkatilasta yllättävän löydön: "Kappas"
-
09:17
MTV seuraa: 19-vuotias surmattiin Myyrmäessä – käräjäoikeudessa luetaan murhasyytteet
-
09:14
Kolari kuumensi tunteet: Tähtikuljettajat ajautuivat rajuun nyrkkitappeluun
-
09:10
Herpekseen löytymässä viimein parannuskeino?
-
09:05
Iranin hallitus: Presidentin kuolema ei vaikuta millään lailla maamme hallinnon työskentelyyn
-
09:02
Veroilmoittamisen viimeinen määräpäivä on huomenna
-
09:01
MM-kisoissa on nyt päällä erikoinen "naapuritilanne" ja se liittyy Leijoniin – sveitsiläisvalmentaja kajautteli suomeksi Prahassa
-
08:59
Avoimia työpaikkoja yli neljännes vähemmän kuin vuosi sitten
-
08:58
Jere tarjosi ihmisille yllättävää apuaan – päätyi erikoisiin tilanteisiin
-
08:53
Paskolammella käryää
-
08:51
Kannattajiaan kadottava Biden lähti Trumpin mutapainiin mukaan: "On suuri ihme, että Biden suostui tähän"
-
08:36
Hallitseva mestari laulukuoroon NBA:n pudotuspeleissä – 20 pisteen johto suli tappioon
-
08:17
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
08:03
Suomalaisvarustamo niittää hyötyä sähköhybrideistä merillä
-
08:03
Leijonien NHL-lupaus raottaa mystistä tilannettaan – ystävystyi vahvasti Jesse Puljujärven kanssa
-
08:00
Golftähti venyi huimaan temppuun – ensimmäinen major-voitto ennätystuloksella
-
07:49
Iranin presidentin kuolemalla vaikutusta maailman kahteen isoon konfliktiin – asiantuntija avaa tilannetta MTV:lle
-
07:28
Saako toisen mökille ilmestyä yllättäen? Näin lähetät kutsumattomat vieraat kohteliaasti kotimatkalle
-
07:14
NHL:n suomalaishyökkääjä jakoi kovaa kritiikkiä itselleen – "Vaikea kausi"
-
Lataa lisää