Chuck Norris oli elokuvatähteyden ja urheilusaavutusten lisäksi merkittävä populaarikulttuurin ilmiö.
Torstaina kuollut Chuck Norris (1940-2026) on jäänyt usean eri sukupolven mieliin – toisille urheilusankarina, toisille ylijumalallisena meemihahmona.
Vasta 18-vuotias Norris liittyi Yhdysvaltain ilmavoimiin ja palveli Etelä-Koreassa, jossa hän sai innostuksensa kamppailulajeihin.
Norris voitti useita karaten ja potkunyrkkeilyn mestaruuksia, ja hänellä on musta vyö muun muassa karatessa, taekwondossa, Brasilisian jiu-jitsussa ja judossa.
Lue myös: Chuck Norris on kuollut
Tähtiystävät kannustivat näyttelijän uralle
Norris oli 1960–70-luvuilla yksi Yhdysvaltojen tunnetuimmista kamppailulajitähdistä. Hän myös perusti oman Chun Kuk Do -kamppailulajin, jota hän opetti studiollaan Yhdysvaltojen Los Angelesissa.
Sitä kautta hän tutustui muun muassa toimintaelokuvatähteen Bruce Leehen, jonka kanssa he treenasivat yhdessä.
Norris opetti kamppailulajeja myös elokuvatähti Steve McQueenille, joka rohkaisi häntä näyttelemiseen.
Leen kautta Norris sai ensimmäisen elokuvaroolinsa elokuvassa Matt Helm kultaloukussa (1968).
Varsinainen läpimurto tapahtui kuitenkin vuonna -72 julkaistussa Lohikäärmeen tie -elokuvassa, jonka ikoninen taistelukohtaus Bruce Leen kanssa Rooman Colosseumilla nosti Norrisin kansainväliseen suosioon.

Sen jälkeen Norris tähditti useita toimintaelokuvia, joissa hänet tunnettiin vähäpuheisena sankarina, joka haki oikeudenmukaisuutta kamppailulajeista tunnetuin liikkein.
Televisiossa hän teki uraa pääroolissa Walker, Texasista -sarjassa, jota esitettiin MTV3-kanavalla vuodesta 1995 alkaen.
Yksi internetin vanhimmista meemeistä
Vaikka ei olisi ikinä nähnyt yhtäkään Norrisin tähdittämää elokuvaa, hän on hahmona tuttu lähes kaikille median kuluttajille.
Hänen kovanaamahahmoonsa on viitattu lukuisia kertoja erilaisissa teoksissa niin televisiossa, elokuvissa, kirjoissa kuin internetissäkin.
Chuck Norris -meemit ovat yksiä internetin vanhimmista. Ne saivat alkunsa jo vuonna 2005 Something Awful -foorumilta ja levisivät nopeasti yhdeksi pitkäikäisimmistä huumorikuvista.
Lukiolainen Ian Spector teki tylsyyksissään "Chuck Norris Facts" -generaattorin, jota urheilulehti ESPN kuvailee internetkulttuurille yhtä merkittäväksi hetkeksi kuin radiumin löytäminen oli tieteelle.
Meemit esittävät Norrisia kuolemattomana ja äärimmäisen "kovana jätkänä", tahallisesti ja absurdisti liioitellen. Ne tekivät Norrisista uuden sukupolven silmissä jopa enemmän myyttisen hahmon kuin näyttelijän.
Vitsien mukaan Norris ei muun muassa pelkää pimeää, vaan pimeä pelkää häntä.
Chuck Norris ei soita väärään numeroon – sinä vastasit väärään puhelimeen, meemissä todetaan.
Vain runsasta viikkoa ennen kuolemaansa Norris julkaisi sosiaalisessa mediassa videon, jossa hän 86-vuotispäivänään pieksi nyrkkeilyvastustajaansa.
– En ikäänny, nousen seuraavalle tasolle, hän julisti videolla.
Meemit Norrisin kuolemattomuudesta pitävät siinä mielessä paikkansa, että legenda jää elämään median muodosta riippumatta.

