Rocklegenda Ismo Alanko julkaisee uutta musiikkia – konkarimuusikko jännittää edelleen uuden levyn julkaisua

Erikoishaastattelussa uutta musiikkia julkaiseva Ismo Alanko – levyjulkaisu jännittää edelleen konkarimuusikkoa 17:11
Erikoishaastattelussa muusikkolegenda Ismo Alanko – näin hän kuvailee uutta levyä Me olemme ihme

Muusikko Ismo Alanko julkaisee uutta musiikkia perjantaina 10. helmikuuta, kun uusi albumi, Me olemme ihme, ilmestyy. Alanko vieraili Viiden jälkeen -ohjelman erikoishaastattelussa.

Alangon pitkä muusikonura alkoi jo vuosikymmeniä sitten, kun hän tuli tunnetuksi vuonna 1979 perustetusta Hassisen kone -yhtyeestä. Pitkästä urasta huolimatta Alanko sanoo silti jännittävänsä uuden albumin julkaisua.

– Jännittää yllättävän paljon, ei tähän ikinä totu. Aina hermostuttaa, että miten se otetaan vastaan.

Kuuntele näyte Ismo Alangon uudelta albumilta kappaleesta Iloinen alapuolelta. Juttu jatkuu videon jälkeen.

Kuuntele näyte Ismo Alangon uudesta kappaleesta Iloinen 2:01

Muusikko kuvailee uutta albumia runolliseksi ja värikylläiseksi. Levy on syntynyt hitaasti kolmen vuoden aikana, joka on saanut elää ja hengittää rauhassa.

– Levyn tunnelma on synkkien aikojen keskellä valoa kohti kurkottava, Alanko lisää.

Nämä biisit ovat keikkojen kestosuosikkeja

Alanko on uransa aikana kirjoittanut yli 200 kappaletta ja julkaissut yli 20 levyä. Osa Alangon faneista on seurannut muusikkoa Hassisen koneen ajoista asti.

Keikoilla pyydetään usein soittamaan tiettyjä klassikoita, kuten monille suomalaisille tuttuja Rappiolla,Taitelijaelämää ja Peltirumpu. Alanko sanoo, että joihinkin kappaleisiin voi kyllästyä, jos on paljon keikkoja.

– On ollut kausia, kun en ole halunnut soittaa tiettyjä biisejä. Rappiolla-kappale oli pitkään sellainen, etten mä halua soittaa sitä, mutta pääsin siitä yli, Alanko sanoo.

Hassisen kone teki lyhyen comebackin viime kesänä, kun yhtye esiintyi loppuunmyydylle yleisölle Tampereella Ratina-stadionilla.

– Se oli jännittävä ja mielenkiintoinen kokemus, oli hauskaa soittaa samojen tyyppien kanssa, joiden kanssa on aloittanut bänditouhut aikoinaan. Ihmismäärä, 30 000, siellä stadionilla on todella poikkeuksellista. Kaikki olivat intensiivisesti mukana, Alanko muistelee.

Katso muusikkolegenda Ismo Alangon erikoishaastattelu kokonaisuudessaan yläpuolelta!

Lue myös:

    Uusimmat