Tumppi Varonen ja Pelle Miljoona ovat kulkeneet pitkän matkan yhdessä. Ystävyys sai alkunsa vuosikymmeniä sitten ja yhteys on säilynyt tiiviinä. Yhteishaastattelun päätteeksi ystävykset tarttuivat soittimiin ja esittivät yhdessä legendaarisen kappaleen.
Maanantaina 7. syyskuuta 70 vuotta täyttävä Tumppi Varonen ja hänen pitkäaikainen ystävänsä Pelle Miljoona vierailivat sunnuntaina Huomenta Suomessa, jossa palattiin vuosikymmenten taakse.
Kun kaksikko tapaa nykyisin, puhe ei pyöri pelkästään musiikin ympärillä.
– Yllättävän paljon me puhutaan maailman asioista ja poliittisista asioista, Pelle Miljoona kertoo.
"Meillä oli heti sellainen connection"
Pelle Miljoona muistaa elävästi ensimmäisen kohtaamisensa Tumppi Varosen kanssa.
– Mulle tuli Tumpista heti sellainen fiilis, että meillä on connection ja me ollaan vähän tuollaisia broidiksia, Pelle kuvailee.
Tunne ei jäänyt hetkelliseksi. Se on säilynyt vuosikymmenet.
– Kaikista parhaiten mä oon aina bändissä tullut toimeen Tumpin kanssa. Ei meillä koskaan ollut mitään riitoja bändeissä. Ne vaan hajoaa ja tulee uusia, Pelle naurahtaa.
Varonen uskoo, että yhteyttä selittää myös kaksikon karjalainen tausta.
Moni luulee Pellen laulavan klassikkokappaleen
Yksi haastattelun kiinnostavimmista osuuksista liittyy kappaleeseen, jota moni suomalainen rakastaa. Kyseessä on tietysti suomipunkin klassikko

