Eppu Normaali päätti keikkauransa Tampereen Ratinan stadionilla 8. elokuuta. Tästä artikkelista voit seurata tunnelmia päätöskonsertista.
Ylöjärveläinen 50 vuotta keikkaillut suomirockin ikoninen yhtye Eppu Normaali soitti 8. elokuuta viimeisen konserttinsa Ratinan stadionilla Tampereella.
Yhtye nousi lavalle kello 18.45. Luvassa on 44 kappaletta ja yli neljä tuntia taidetta.
Eppu Normaali on keikkaillut tänä kesänä Kaikki häipyy, on vain nyt -kiertueella.
Lauantain konsertti on järjestyksessään kolmas, sillä yhtye musisoi Ratinassa myös torstaina ja perjantaina.
23.29: Se on siinä
– Jääkää hyvästi, Martti Syrjä sanoi ja poistui Eppujen lavamökkiin muun yhtyeen kanssa.
Ratinan lava on tyhjentynyt soittajista. Eppu Normaalin viimeinen konsertti on päättynyt. 44 kappaletta tänään, satoja ja tuhansia 50 vuoden aikana.
– Se on siinä, 1976 EPPU 50RMAALI 2026, luki lavarakenteissa konsertin jälkeen.
23.15: Encore soi!
Poliisi pamputtaa taas – vielä kerran! Ja ilotulitteet paukkuvat. Yleisö huutaa täysillä mukana, "Älä mene njet njet" yhdessä Martti Syrjän kanssa. Jäljellä on enää illan ja uskomattoman uran viimeinen kappale: "Kaikki häipyy, on vain nyt"
– Me sanotaan teille hyvästit, Tampereelle hyvästit, Suomelle hyvästit ja myös itsellemme hyvästit, Martti Syrjä juonsi ennen viimeistä kappaletta.
23.06: Encorea ja paluukiertuetta odotellessa
Yleisö taputtaa hurmiossa, kun Kun olet poissa soi ennen illan ylimääräisiä numeroita.
– Tämä on ollut oikein mukavaa, ja toivon että teillä jää oikein hyvä muisto ja meille niin kuin meille jää. Sitä paluukiertuetta odotellessa sitten.. näinhän se on mutta ei se ole, Martti Syrjä murjaisi puheessaan ennen Voi kuinka me sinua kaivataan -kappaletta.
– Me poistutaan nyt, kenties Tammelan torilla nähdään joskus, Syrjä kommentoi ennen encore-kappaleita.
22.57: Puhtoinen lähiöni hurmasi
Yleisön suosionosoitukset yltyvät, kun hittiputki lähestyy huipennustaan. Puhtoinen lähiöni sai kädet ilmaan.
22.51: Hanurille kyytiä
Eppujen kanssa viimeiset vuodet esiintynyt, pianistina tunnettu Iiro Rantala on esiintyyt kiertueen Pimeyden tango -kappaleessa myös haitarin kanssa, vaikka hän on kertonut inhoavansa soitinsa. Nyt viimeisen konsertin kunniaksi haitari sai kyytiä hajotettiin lavalla päreiksi.
22.38 Tunnelma tiivistyy
Yleisö laulaa innokkaana ja aivan fiiliksissä kappaleissa mukana.
Ilmassa on aistittavissa myös haikeutta, kun 50 vuotta soittanut yhtye esittää viimeisiä kappaleitaan.
Myös somesta tutut muokatut kuvat ovat päässeet osaksi lavashowta ja yhtyeen jäsenet poseeraavat ilkosillaan taustavideoissa. Jäsenten päät näyttäisi olevan muokattu seinäkalenteri-henkisiin alastonkuviin.
Lava näyttää iltaa vasten nostalgisen kauniilta ja kesäiseltä.
22.10: Soitto jatkuu päälavalta
Akustisen osuuden jälkeen, yhtye siirtyi takaisin päälavalle jatkamaan keikkaa. Yleisö sai nauttia hienosta kuvakollaasista vuosien varrelta.
Väsymisen merkkejä ei vielä ollut ilmassa, kun Eppu Normaali asteli toisen näytöksen alkajaisiksi keikan toiselle lavalla.
Syrjä vertasi klubi- ja festivaalikeikkoja toisiinsa.
Syrjä kertoi muistoja keikkaelämästä ja kuulemansa vertauksen, että klubikeikoissa on se hyvä puoli, että yleisö on lähellä ja festivaaleilla puolestaan se, että yleisö on kaukana.
– Nyt me olemme teitä lähellä, Syrjä täräyttää.
Toinen näytös starttasi keskilavalta, joka oli lähellä yleisöä akustisten kitaroiden säestyksellä kappaleella Minun aurinkolasit.
Aloituskappale sai yleisön laulamaan kuorossa mukana.
20.35: Ensimmäinen näytös taputeltu
Keikan ensimmäinen puolisko tuli päätökseensä raikuvassa yhteislaulussa. Setin viimeinen kappale Sotilaallinen tyhjiö.
– Otetaan tähän sellainen yhteislaulu tähän, jollaisia Ruotsissakin on, Syrjä naurattaa yleisöä ennen yhteislaulun alkua.
– Kyllä me Suomessakin pystytään, mies jatkaa.
Yhteislaulun jälkeen yleisölle ilmoitettiin noin 45 minuutin tauosta. Suuri osa yleisöstä siirtyi varjoon viilentymään ja kerämään energiaa toiseen näytökseen.
19.33: Martti Syrjän tunteellinen puhe: En tiedä miten tämä menee
MTV
Martti Syrjä piti tunteikkaan puheen Eppu Normaalin viimeisen keikan alussa. Hän totesi, että bändi on "nyt jo lopettamassa" 50 vuoden jälkeen.
– Todellakin tämä on nyt poikkeuksellinen ilta, että en tiedä miten tämä menee – tuleeko tippa linssiin vai pärjätäänkö kuin suomalainen mies. Mutta tämä on herkkä hetki, Syrjä totesi
Syrjä kertoo miettineensä tänään aamulla sitä, että nyt jokainen bändin kappale lähtee livenä viimeistä kertaa.
– Juhallakin (Torvinen) voi vähän leuka väpättää loppuillasta, mutta koitetaan pärjätä. Tämä on vähän niin kuin eutanasia: ei täällä muuten saa hommia loppumaan, niin tällä tavalla saa. Mutta ei itketä vielä, ei murehdita liikoja meillä on pitkä ilta edessä.
– Meillä on 44 biisiä, jotka pitää soittaa. Se vaatii meiltä kaikilta hirveästi. Ei se mitään, täällä me ollaan sitä varten, Syrjä jatkoi.
MTV seuraa Tampereen tunnelmia, joissa pysyt mukana tässä artikkelissa.
19.10. Suomen liput nostettu salkoihin stadionilla
Eppu normaali sai kokkea yllätyksen viimeisen keikkansa alkuun. Ratinan stadionilla nostettiin liput salkoihin juhlistamaan yhtyeen pitkää taivalta.
18.59: Stadionilla raikuu hurraus, yhtye on saapunut lavalle
Ratinan stadion on tupaten täynnä Eppu Normaalin viimeistä keikkaa seuraamaan tullutta yleisöä. Tunnelma tiivistyy ja yleisesöstä kuuluu taputuksia.
18.34: "Haikeat fiilikset"
Vesa Sivula tuli katsomaan Eppujen keikkaa Turusta. Hän kertoo aina kuunnelleensa yhtyeen kappaleita.
– Onhan se sellainen koko kansan yhtye. Yksi harvoja, joita on enää.
Sivula kertoo, että nyt on hänen ensimmäinen kertansa, kun hän on tullut seuraamaan yksinomaan Eppujen keikkaa. Sivula kertoo lempikappaleekseen Epuilta ”Voi kuinka me sinua kaivataan” -kappaleen.
– Olen ennenkin tykännyt siitä, mutta trubaduuri veti sen laivalla todella tunteella. Melkein tuli pientä tippaa silmäkulmaan. Siitä se tuli se suosikkini.
Sivula kertoo, että hänellä on haikeat fiilikset, kun Eput nousevat viimeisen kerran lavalle.
Hän toteaa, että Epuilla on pitkän linjan bändinä suuri merkitys suomalaiseen musiikkiin.
17.25: Keikan alussa luvassa yllätys jopa Epuille itselleen
Yleisö odottaa kuumeisesti Eppujen viimeisen keikan alkua Ratinan stadionilla.
Paikalla keikkaa seuraamassa oleva MTV Uutisten toimittaja Raija Kantomaa kertoo, että keikan alussa on luvassa yllätys jopa Epuille itselleenkin.
17.19: "Kai Eppujen pitää päästä eläkkeelle"
Iisalmelaiset Kaija ja Pertti Oksanen, sekä Sari ja Janne Kainulainen toteavat pitävänsä Eppujen musiikista ja erityisesti kappaleiden sanoituksista.
– Kai heidän pitää päästä eläkkeelle. Heti ostettiin kyllä liput, että pitää lähteä, Kaija Oksanen toteaa.
Ystävykset kertovat olleensa viimeksi Eppujen keikalla kymmenisen vuotta sitten Ratinan stadionilla.
Kaija Oksasen mieleen on jäänyt nuoruudestaan mieleen muun muassa ”Vuosi -85” -kappale.
– Se oli silloin kova.
17.09: Odottavat tunnelmat
Keikan alkuun on puolitoista tuntia ja tunnelma on odottava. Isoimmat jonot ovat veipisteelle ja fanituotepisteille.
16.57: "Poliisi pamputtaa taas jäi lähtemättömästi mieleen"
Pirkkalasta saapunut Erkki Ojutkangas kertoo aloittaneensa Eppujen seuraamisen 16.7.1978.
– He soittivat Kaisaniemen puistossa. Muistaakseni Martilla oli jalka kipsiss, mutta kuitenkaan se ei tahtia haitannut.
Ojutkangas kertoo, että hänen mieleensä jäi lähtemättömästi ”Poliisi pamputtaa taas” -kappale.
Ojutkankaan mielestä Epuissa vihättää rehellisyys, aitous ja teeskentelemättömyys.
Ojutkankaan mielestä Eput ovat eläkevuotensa ansainneet.
Erkki Ojutkankaan mukana keikalla on hänen tyttärensä Kirsi Ojutkangas, joka kertoo ”altistuneensa” Eppujen musiikille isänsä kautta pienestä pitäen.
16.50: Jono vetää hyvin
Jono vetää porteilla erittäin hyvin eikä jonoa ole enää nimeksikään.
16.42: Portit avattu!
Ratinan stadionin portit on avattu konserttiyleisölle.
16.35: "Liput ostettiin heti, kun tulivat myyntiin"
Raumalta paikalle saapunut Hannu Nurmela ja Uudestakaupungista saapunut Sanna Anttila kertovat MTV Uutisile, että liput keikalle ostettiin heti, kun ne tulivat myyntiin.
– Nuorena tuli kuunneltua paljonkin ja nähtyä muutaman kerran. Sitten oli hetken väli, kun oli keikkataukoa, kertoo Nurmela.
– Se vain iskee se heidän sanomansa, Nurmela jatkaa.
Nurmela kertoo, että hänen lempikappaleensa Epuilta on ”Joka päivä ja jokaikinen yö”.
– Se herättää muistoja.
Anttila kertoo pitävänsä Eppujen kappaleiden sanoituksista.
– Minun mielestäni ne ovat todella hyvin tehtyjä. Asiat sanotaan ihanalla tavalla
16.18. Rannekkeenvaihtopisteiden jonoissa suuria eroja
Jono Ratinan kauppakeskuksen rannekkeenvaihtopisteelle on kymmeniä metrejä. Jono liikkuu kuitenkin ajan liikkuu. Sen sijaan porteilla olevalle rannekkeenvaihtopisteelle ei ole ruuhkaa.
15.36: Suomirock-klassikoiden sanoitukset näytöllä
MTV
Tampereen Koskipuistoon on pystetty suuri näyttö, jossa pyörii Suomirock-yhtyeiden kappaleita ja niiden sanoitukset. Moni ohikulkija on käynyt kuvaamassa näyttöä.
Tampereen keskustassa on liikkeellä paljon väkeä. Ihmisiä on houkutellut liikkeelle myös kesäinen ja aurinkoinen sää.
15.23:
Eppu Normaali on jättänyt jäähyväisiä jo koko kesän. Ratinan stadionilla nähdään ne aivan vihoviimeiset kolme konserttia. Niistä ensimmäinen kuultiin torstai-iltana, jolloin neljän tunnin spektaakkelissa kuultiin alla olevat kappaleet. Onko tänään luvassa muutoksia ja yllätyksiä?
1. Näytös Kamat lujilla Kaljanlattauslaulu Teen sinusta muusia Akun Tehdas Pannaan pannaan Pidetään ikävää Rääväsuita ei haluta Suomeen Viinaa tsat tsat tsaa On viatonta ja kainoa harrastukseni ainoa Hipit rautaa Ei säästä perheen koiraakaan Näin kulutan aikaa Pois meluun ja tuiskeeseen Kultaista sadetta Viihteen kuningas Jackpot Viides toukokuuta Linnunradan laidalla Lensin matalalla 2 Sotilaallinen tyhjiö
2. Näytös Minun aurinkolasit En saa mielestä sinua Ei sankariaineista Taivaassa perseet tervataan Nyt reppuni jupiset riimisi rupiset Tien päällä taas Vihreän joen rannalla kauan sitten Vuonna ’85 Suomi-ilmiö Afrikka, sarvikuonojen maa Tahroja paperilla Murheellisten laulujen maa Baarikärpänen Urheiluhullu Suolaista sadetta Pimeyden tango Kitara, taivas ja tähdet Joka päivä ja joka ikinen yö Puhtoinen lähiöni Voi kuinka me sinua kaivataan Kun olet poissa
Encore Poliisi pamputtaa taas Njet Njet Kaikki häipyy, on vain nyt
13.00 Ratinan rannekepiste ruuhkautui, yhtye päivitti tunnelmiaan
Yhtye päivitti Facebookiin lauantaina tunnelmia ennen viimeistä keikkaansa.
– Tänään sitten viimeisen kerran Eppu Normaali-keikalla. Voi hyväinen aika..., julkaisussa kirjoitetaan.
Julkaisussa on kuvia aiemmilta Ratinan-keikoilta.
Ratinan kauppakeskuksessa sijaitseva rannekkeenvaihtopiste ruuhkautui jo ennen kuin se aukesi kello 10.
Jonoon hieman ennen aukeamista saapuneet fanit joutuivat jonottamaan 35 minuuttia.
Raija Kantomaa työskentelee MTV Uutisissa kotimaan uutistoimittajana. Voit lähettää juttuvinkkejä kaikesta kiinnostavasta sähköpostiin raija.kantomaa@mtv.fi.
Jukka Auramies työskentelee MTV Uutisissa digitaalisten alustojen uutispäällikkönä sekä toimittajana.
Voit olla Auramieheen yhteydessä, jos sinulla on tarjota MTV Uutisille juttuvinkki, video tai jos sinulla on palautetta verkkojutuistamme tai videoistamme.