Robert Helenius valaa uskoa: "Kyllä minä tästä vielä nousen"
Suomalaisnyrkkeilijä Robert Helenius kärsi Dillian Whytelle selkeän pistetappion WBC-liiton silver-titteliottelussa Cardiffissa. Helenius myöntää, ettei hänen kestävyytensä riittänyt 12 erään.
Helenius jaksoi kolme ensimmäistä erää, mutta sen jälkeen kehässä hääri vain yksi aloitteellinen ottelija.
– Ensinnäkin pitää sanoa, että viikon treenausajalla ei varmaan saa 12 erän täyttä kuntoa. Alku meni hyvin, ja tiedän, että olen parempi nyrkkeilijä, mutta kunto oli puhki. Jossain vaiheessa loppui bensa, pikaisella hälytyksellä otteluhaasteen vastaanottanut Helenius sanoi MTV Sportille.
33-vuotias suomalaisiskijä sai oikeaan olkapäähänsä ottelun aikana kolhun, mikä osaltaan hankaloitti nyrkkeilemistä.
– Luulen, että tuli oikein kunnon isku. Samalla jotenkin reväytin sen. Voi olla, että se on vaan pieni ruhje, mutta ainakin voimattomalta se tuntui. Ei saanut enää samanlaista voimaa siihen, mutta kokeilin kuitenkin loppuun asti.
Helenius ei silti laittanut tappiota olkapään piikkiin, vaan myönsi, että enemmän oli kyse siitä, ettei hän jaksanut.
– Olen pettynyt totta kai, etten pystynyt parempaa matsia antamaan. Mutta tämä oli iso kokemus. Tiesimme riskit, kun otimme matsin vastaan. Oli viikko treeniaikaa. Pitää ottaa riskejä, että voittaa. Tämä oli hyvä kokemus, ja tästä on hyvä jatkaa.
Helenius sanoo tietävänsä, mitä se vaatii, että hän pystyisi jatkossa vastaamaan raskaan sarjan huipuille.
– Kuntopuolta pitää parantaa paljon. Se tarkoittaa paljon lenkkejä, paljon säkkiä, paljon pistareita, paljon treeniä. Ollaan tehty sitä kyllä nyt, mutta ei saatu tähän otteluun riittävästi aikaiseksi.
Helenius aikoo palata kehään entistä vahvempana.
– Ennen tätä matsitarjousta oli erilaisia palloja ilmassa. Nyt pitää ottaa muutama päivä huilia ja sitten katsotaan uudestaan, mutta kyllä minä tästä vielä nousen. Ei tämä mikään paha tappio ole, suomalainen totesi jatkostaan.
Heleniuksen haastattelu kokonaisuudessaan ylälaidan videolla.
Uusimmat
-
11:15
Leijonien MM-vastustajan toimissa erikoinen puute – "Aika paljon tasoitusta Suomeen nähden"
-
11:05
Miesten plastiikkakirurgian suosio on kasvussa – Sergey Hilman tiesi jo 15-vuotiaana haluavansa operoitavaksi: "Hiustenlähtö on suurin huolenaihe"
-
11:01
Mies ja nainen pahoinpitelivät potkulautailijan Lahdessa – vartijoilla täysi työ pitää mies kurissa, naiselta löytyi kirves
-
11:01
Venäjän ohjusisku tuhosi historiallisen rakennuksen – 11-vuotias lapsi loukkaantui, Zelenskyi kuvaili tekoa "absoluuttisen pahaksi"
-
10:54
Jos ratin takana menee sormi suuhun, toimi silloin näin – "Saattavat estää vahingon syntymisen"
-
10:46
Leijonien peluutuksessa yllätys! Tässä kokoonpano Itävalta-otteluun
-
10:34
Norjassa kuuden magnitudin maanjäristys
-
10:33
MTV seuraa: Toyota-tähdiltä tuima alku päivään – Kalle Rovanperä mukana voittotaistelussa
-
10:29
Olli Jokinen näkee Leijonien MM-esityksissä vaaran merkin – yhdellä tähdellä "apina selässä"
-
10:27
Hallitus laajentaisi verotietojen julkisuutta, vaikka sen taloushyötyä ei voida arvioida – elinkeinoelämä kummastelee kytköstä harmaan talouden torjuntaan
-
10:08
Boris Johnson puhui Erdoganin kanssa – Erdogan sanonut puhuvansa myös Suomen kanssa tänään
-
10:05
Bachelor-Timon ja Sonjan suhde syveni eron jälkeen läheiseksi ystävyydeksi – vastaavat nyt siihen, voisivatko harkita koskaan palaavansa yhteen
-
10:01
Turistit kaikkoavat Itä-Suomesta Venäjän takia ja kansainvälinen media käy hämmästelemässä – eteläkarjalaiset pysyttelevät levollisina: "Täällä ei mystifioida rajaa"
-
10:00
Sami Kapanen vitsaili Sami Vataselle kiekkojen heittämisestä faneille – totuus voi yllättää
-
09:59
Äitiysvapaalta palaava Maria Ohisalo avasi vihreiden puoluekokouksen – näin seuraat kokousta MTV Uutiset Livessä
-
09:44
Tätäkö on tulevaisuuden "lihansyönti"? Testasimme 3D-printattua kasvipohjaista lihaa, joka rantautuu nyt Suomeen
-
09:43
Miro Heiskanen -magiaa: Nämä häikäisevät hetket osoittavat, miksi NHL-tähti on supervahvistus Leijonille
-
09:30
Valtteri Bottasta koskeva kysymys nauratti Lewis Hamiltonia: "Se on yksi parhaista näkemistäni"
-
09:29
NBA-supertähti Stephen Curry tahditti Golden Staten hurjaa loppukiriä – Luka Doncicin 42 pistettä eivät pelastaneet Dallasia
-
09:19
Edmonton tasoitti otteluvoitot NHL:n tulisessa paikallistaistossa – tämä päätöserän alivoimamaali petasi ratkaisun
-
Lataa lisää

