Pituushyppääjänä menestynyt ja valtakunnan julkisuuteen noussut Ringa Ropo kertoo traagisesta menetyksestään Anne Juutilaisen toimittamassa kirjassa Lähtösi jälkeen – kertomuksia surusta ja selviytymisestä (Docendo).
Ringa Ropo kertoo lukuisten muiden julkisuudenhenkilöiden tavoin Juutilaisen kirjassa läheisen ihmisen kuolemasta.
Ropon esikoispoika Juho kuoli leukemiaan vuonna 1999 vain vuoden ja kymmenen kuukauden ikäisenä. Nykyisin korkeushyppääjänä tunnettu tytär Ella Junnila oli vain kolme kuukautta vanha, kun hänen isoveljensä menehtyi.
– Poikani Juho olisi nyt parikymppinen nuori mies, jos hän eläisi. Sen ajatteleminen tekee hyvin kipeää, vaikka suru onkin vuosien varrella muuttanut muotoaan, Ropo kertoo kirjassa.
"Juho oli meille täydellinen"
Jo synnytyksen jälkeen selvisi, ettei Juho elä tavanomaista elämää.
– Kätilö pesi ja kapaloi vauvani ja nosti hänet rinnalleni. Hän onnitteli meitä ja kertoi, että olimme saaneet pienen Down-pojan. Taisin vastata: ”Ahaa”. Totta kai tiesin, mitä Downin syndrooma merkitsi. Olin silti onneni kukkuloilla. Sylissäni oli ensimmäisen lapseni, olin saanut aivan ihanan pikkuisen pojan. Juho oli meille täydellinen juuri sellaisena kuin oli. Hänen kehitysvammallaan ei ollut merkitystä.
Vaikka pojalla ei todettu aluksi mitään vaivoja, hän alkoi jo pienenä sairastella ja saada kouristuksia. Ne paljastuivat epilepsiaksi. Seuraavana keväänä selvisi, että Juholla oli preleukeeminen tila.
– En halunnut uskoa kuulemaani. Vauvallemme oli muodostumassa syöpä, mutta asian eteen ei voitu vielä siinä vaiheessa tehdä mitään. Oli vain odotettava, että sairaus puhkeaisi, jotta hoidot voitaisiin aloittaa. Kului muutama kuukausi, ja kesän lopulla hänellä todettiin akuutti myeloinen leukemia. Järkytys oli valtava, Ropo kuvailee.
"Kysyin lääkäreiltä, miksi he eivät anna tekohengitystä"
Syöpähoidot olivat intensiivisiä ja toivat vain hetkellisiä kohennuksia pojan kuntoon.
– Juho ja Ella elivät samaan aikaan noin kolme kuukautta. He saivat viettää yhdessä yhden joulun, kun Juho pääsi hetkeksi kotiin. Muistan, miten hän huomasi silloin pikkusiskonsa suussa tutin, konttasi vikkelästi Ellan luokse ja nappasi sen omaan suuhunsa. Se on yksi harvoista muistoista, joka on minulla heistä yhdessä.