Saksalainen SV Elversberg päätti 2. Bundesliigan kauden sarjanousuun. Erityiseksi nousun tekee se, että paikkakunnalla asuu reilut 13 000 katsojaa, kun stadionin kapasiteetti on 10 000. Spiesen-Elversberg on BBC:n mukaan pienin paikkakunta Bundesliigan historiassa.
DW Sports kertoi omassa julkaisussaan alueesta, että Elversbergillä ei ole juna-asemaa, eikä kunnantaloa.
Elversbergin suora nousu sinetöityi sarjan päätöskierroksella, kun se voitti kotonaan sarjajumbon Preussen Munsterin maalein 3-0 ja otti kakkospaikan. Nousu oli seuralle kolmas viiteen vuoteen. Bundesliigaan pääsy oli jo lähellä viime kaudella, mutta joukkue hävisi nousukarsinnan Heidenheimille yhteismaalein 3-4.
Elversberg nousi nyt ensimmäistä kertaa Saksan pääsarjaan. Vielä kaudella 2021-2022 se pelasi neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla. Elversbergin lisäksi Bundesliigaan nousi Schalke, jolla on puolestaan Saksan viidenneksi suurin stadion.
Schalke keräsi päättyneellä kaudella yleisökeskiarvon 61 829, mikä jää muutamia satoja kokonaiskapasiteetista. Se oli koko 2. Bundesliigan suurin lukema. Elversberg löytyy tilastosta viimeisenä reilun 9000 katsojan keskiarvolla.
Sillä oli yhteensä katsojia koko kauden aikana reilut 150 000, kun taas Schalkella lukema oli noin 1,05 miljoonaa. Elversberg aikoo kuitenkin kasvattaa kapasiteettia ensi kaudeksi reiluun 15 000:een.
Kuvaa ratkaisuottelusta ja juhlinnoista voit katsoa tästä linkistä.

