Kaikki väkivalta pitää laajasti ja yhteisessä rintamassa tuomita. Miksi poliitikot ja päättäjät eivät reagoi kaikkiin tapauksiin yhtä voimakkaasti, ihmettelee rikostoimittaja Pekka Lehtinen.
Poliisi tutkii kansanedustaja Krista Kiuruun (sd) kohdistunutta väkivaltaista hyökkäystä pahoinpitelynä. Siitä voidaan tuomita sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta.
Kiurun pahoinpitelystä epäillään 34-vuotiasta miestä, jolla on taustallaan häiriökäyttäytymistä ja myös pahoinpitelyjä. Hän on siis poliisin vanha tuttu.
Tässä vaiheessa esitutkintaa kaikki viittaa siihen, että Kiuru valikoitui pahamaineisessa Kaisaniemen puistossa perjantaina uhriksi täysin sattumanvaraisesti. Mies oli yllättäen lyönyt Kiurua kasvoihin. Poliisin mukaan mitään viitteitä poliittisesta motiivista ei ole, vaikka sataprosenttisen varmasti sellaista ei voida sulkea pois. Epäillyn itsensä kertoman mukaan kyse oli satunnaisesta päähänpistosta.
Lue myös: Krista Kiurua lyönyt mies kertoi syyn teolleen – tehnyt vastaavaa aiemminkin
Suomessa on tapahtunut lukematon määrä väkivallantekoja ja jopa (yli)törkeitä väkivaltarikoksia, joissa uhrina on ollut sivullinen ihminen. Lapsi tai aikuinen. Nainen tai mies.
Vastikään esimerkiksi Helsingin käräjäoikeudesta tuli päätös rikosasiassa, jossa 11-vuotias poika oli pahoinpidelty ja ryöstetty julmalla tavalla valvontakameroiden katveessa kauppakeskus Redin vieressä Helsingissä. Rikoksiin syyllistyi noin 15-vuotiaiden poikien porukka. He eivät tunteneet uhria entuudestaan.
Yksi tekijöistä sai lähes kolmen vuoden vankeustuomion törkeistä rikoksista. Sama poikaporukka oli valinnut myös toisessa tapauksessa uhreiksi alaikäisiä, jotka olivat tekijöille aiemmin tuntemattomia. Teoista uutisoitiin monessa mediassa. En silti nähnyt keneltäkään poliitikolta minkäänlaista reaktiota näihin tapauksiin. Hiljaista oli.
Koska alaikäisten ja yleensä nuorten väkivaltarikokset ovat puhuttaneet niin paljon viime aikoina, kävikö tässä kohtaa nyt niin, että silmitöntä väkivaltaa kohdannut 11-vuotias lapsiuhri ei päättäjiä enää kiinnostanutkaan?
Miksi joistakin tapauksista vaietaan? Pois silmistä, pois mielestä? Arvotetaanko uhreja jotenkin tapausten mukaan? Joku uhri kiinnostaa, toinen tai toisenlainen uhri taas ei ja niin edelleen.