Poliisi on paljastanut ja estänyt huumeiden levityksen oikeuspsykiatriseen sairaalaan Kuopiossa.
Poliisi kertoo ottaneensa kiinni ja pidättäneensä Kuopiossa kolme miestä epäiltynä törkeästä huumerikoksesta tai huumerikoksesta.
Poliisi takavarikoi epäillyiltä kiinnioton ja niitä seuranneiden etsintöjen yhteydessä noin 100 grammaa kokaiinia ja 150 grammaa amfetamiinia.
Pyrittiin välittämään Niuvanniemen sairaalan potilaille?
Poliisi epäilee, että rikollisketju hankki ja toimitti huumeita Niuvanniemen oikeuspsykiatrisen sairaalan potilaille Kuopiossa.
Takavarikoiduista huumeista noin 90 grammaa amfetamiinia pyrittiin toimittamaan Niuvanniemen sairaalaan. Huumeet yritettiin saada perille perunalastupusseihin kätkettynä.
Poliisi sai huumemuulin kiinni, ennen kuin huumeet päätyivät sairaalaan.
– Epäillyn hallussa oli kaksi avaamattomalta näyttävää perunalastupussia, joiden sisältä löytyi amfetamiinia, poliisin tiedotteessa kerrotaan.
Toimintaan epäillään osallistuneen Niuvanniemen sairaalan potilaita sekä ulkopuolisia, Kuopiossa asuvia ihmisiä.
Poliisi tekee esitutkinnassa tiiviistä ja toimivaa yhteistyötä Niuvanniemen sairaalan henkilökunnan kanssa.

