Riikka ihmetteli outoa toukkaletkaa ja pyysi lapsenkin katsomaan – vasta myöhemmin selvisi, kuinka vaarallisia otukset ovat
Riikka Säkkinen törmäsi pihatiellään Pohjois-Italiassa erikoiseen näkyyn: yli metrin mittaiseen toukkajonoon. Hän kuvasi toukkia lähietäisyydeltä ja pyysi poikansakin niitä katsomaan, mutta aikoo jatkossa kiertää ötökät kaukaa – paljastui nimittäin, että ne ovat myrkyllisiä.
Pohjois-Italiassa asuva Riikka Säkkinen luuli ensin, että hänen pihatiellään on pitkä ohut keppi. Lähestyessään ilmestystä hän huomasi sen liikkuvan.
– Siinä menikin tosi monta toukkaa ihan peräkkäin, ja etenivät kyllä hyvin tasaiseen tahtiin, Säkkinen kuvailee.
Asfalttitietä ylittävät toukat olivat asettuneet yli metrin mittaiseen jonoon. Säkkinen huomasi, että parin metrin päässä oli toinen hieman lyhyempi toukkajono.
Hän pyysi 3-vuotiaan poikansa katsomaan toukkia, mutta pojan mielestä ne olivat kamalia. Pojan reaktio saattoi säästää lapsen pahoilta iho-oireilta.
Katso videolta, miltä vaarallinen toukkajono näytti!
Toukat olivatkin myrkyllisiä
Säkkinen ei ollut koskaan ennen törmännyt vastaavaan näkyyn, joten hän kysyi Facebookissa apua toukkien tunnistamiseen. Vastaus oli pelottava.
Somessa toukkia epäiltiin männynkulkurinirkon toukiksi. Suunnittelu- ja konsultointiyrityksen Sitowisen vanhempi asiantuntija, perhosasiantuntija Jaakko Kullberg tarkentaa, että videolla näkyvät toukat ovat isokulkurinirkon toukkia. Kyseessä on eteläisempi perhonen, jota tavataan lähinnä Välimeren ja Mustanmeren piirissä. Viime vuosina laji on levinnyt voimakkaasti, pohjoisimmillaan eteläiseen Saksaan.
Kaikkien kulkurinirkkolajien toukkia suojaavat poltinkarvat – ensisijaisesti linnun suihin joutumiselta, mutta muutkin toukkiin koskevat eläimet, kuten koirat ja ihmiset, voivat joutua uhriksi.
Terävät ja helposti ihon läpi menevät ja sinne katkeavat poltinkarvat ovat herkästi allergisoivia ja myrkyllisiä. Karvat voivat kulkeutua tuulten matkassa kilometrien päähän tai kenkien ja vaatteiden mukana sisätiloihin.
Yleensä iho-oireet, kuten vesikellot, turvotus ja tulehdukset, ilmenevät vasta jälkeenpäin toukkien koskettelemisen jälkeen. Jos toukkia syö, voivat niiden myrkkykarvat aiheuttaa sisäelinvammoja.
– Jos on allergista reaktiotaustaa, ne voivat aiheuttaa yllättävän vakaviakin reaktioita. En ihmettelisi, vaikka joku olisi joskus menettänyt henkensäkin allergisen kohtauksen takia, Kullberg sanoo.
Toukan karvaisuus on hälytysmerkki
Samannäköistä ja myös leviämässä olevaa mäntykulkurinirkkoa tavataan Ruotsissa, mutta Suomeen heikohkosti lentävä perhoslaji ei ole vielä saapunut.
– Veikkaan, että se tulee Suomeen ainakin harhautumaan lähivuosina. Viroon se levinnee esteettä Liettuasta, Kullberg sanoo.
Se, muodostuuko Suomeen elinvoimainen mäntykulkurinirkkokanta, riippuu sääolosuhteista. Lämpimien vuosien yhtenäiset jaksot ovat eteläisten hyönteislajien mieleen.
Tällä hetkellä Suomessa tavataan monia toukkina karvaisia ja myrkyllisiä perhoslajeja, kuten kultaperää, tammikehrääjää ja heinähukkaa. Yleensä karvaisuus on merkki siitä, ettei toukka ole täysin vaaratonta purtavaa vaan myrkyllinen, Kullberg varoittaa.
Varoita lapsia toukista
Toukkia ei siis pidä mennä turhaan koskettelemaan. Tästä kannattaa varoittaa etenkin uteliaita pikkulapsia, jotka ovat ohuen ihonsa vuoksi herkkiä toukkien karvoille.
Säkkinen ei ole enää törmännyt toukkajonoihin. Jatkossa hän aikoo vahtia tarkemmin pihalla leikkivää lastaan, jottei poika koske tai astu karvaisten toukkien päälle.
– Ei tee kyllä enää mieli mennä lähemmäs kuvailemaan tai katsomaan, Säkkinen sanoo.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Uusimmat
-
05:45
Brittinäyttelijä David McCallum on kuollut
-
05:45
Entinen mopopoika, nykyinen K-kauppias Niko on järjestänyt kaksi supersuosittua mopomiittiä – näin ilkivalta ja kumin polttaminen estettiin
-
05:37
Ammattiliittojen protestiviikot alkavat tänään – näin ulosmarssit ja työnseisaukset nyt näkyvät
-
23:24
Susi haavoitti koiraa Jämsässä – poliisi pyytää ilmoittamaan susihavainnoista hätäkeskukseen
-
23:17
Merellä ja Saimaalla tuulee navakasti, varoittaa Ilmatieteen laitos
-
23:08
Venäjän armeijan väitetään torjuneen ohjushyökkäyksen Sevastopolissa – MTV seuraa sotaa
-
23:00
Ihmisiä kuollut ja haavoittunut polttoainevaraston räjähdyksessä Vuoristo-Karabahissa
-
22:52
Arnold Schwarzeneggeriltä, 76, video leikkauksen jälkeen – se on kovaa nähtävää
-
22:21
Paha rimanalitus tv-lähetyksessä: mautonta puhetta Michael Schumacherista
-
21:55
Ensitreffit alttarilla -osallistujat pääsevät haistelemaan puolisoehdokkaidensa ominaistuoksuja – Töllötuomarit: "Entä jos haisee hieltä?"
-
21:54
Perintöverolle esitetään pidempää maksuaikaa, mutta korko olisi jopa 11 prosenttia – "Se on täysin kohtuuton"
-
21:41
Unkarin pääministeri: "Ruotsin Nato-jäsenyyden ratifiointi ei ole kiireellistä"
-
21:24
Kiinan mediaväite: Pohjois-Korea sallimassa maahantulon vuosien koronaeristyksen jälkeen
-
21:01
Ranska haluaa EU:lta päivämäärät uusien bensiiniautojen myynnin lopettamiselle
-
20:55
Maajussi-Kallen pilvilinnat romahtivat, kun ihastus ei kiinnostunutkaan – Töllötuomarit: "Tällainen tilanne on ihan hirveä"
-
20:45
Spede-elokuvan ohjaaja luuli lapsena, että "spede" on haukkumasana, nyt hän sai tehdä surumielisen teoksen viihteen ristiriitaisesta suurmiehestä
-
20:41
Sebastian Vettelistä leviää huima huhu – MM-sarjassa kovat kiikarissa
-
20:15
Amerikkalaisnainen pudotti älykellonsa ulkohuussiin ja "päätti mennä perään" – näin siinä sitten kävi
-
20:00
Salkkarit-hahmon uusi elämä paljastuu: "Mitä sinua tunnen..."
-
19:39
Asuntojen paperiset osakekirjat jäävät historiaan – kymmenillä tuhansilla taloyhtiöillä on enää hetki aikaa toimia
-
Lataa lisää