Balilla vieraillut Kaylin jakoi videon hetkestä, jolloin tuli tietämättään pidelleeksi yhtä maailman vaarallisimmista eläimistä.
TikTok-käyttäjä Kaylin Phillips jakoi hurjan muiston muutaman vuoden takaisesta vierailustaan Balilla, kertoo muun muassa Mirror. Viraaliksi nousseella videolla nainen pitelee pienenpientä mustekalaa kämmenellään samalla, kun sen päälle pirskoteltiin vettä. Kommenteissa hän kertoo "leikkineensä" kahden mustekalan kanssa 20 minuutin ajan.
Kolme tuntia myöhemmin Kaylin kertoo jo soittaneensa isälleen itkien, sillä vasta kohtaamisen jälkeen nainen oli ottanut selvää, millaista eläintä olikaan pidellyt. Nainen kertoo nimittäin tajunneensa, että oli pidellyt käsissään "yhtä vaarallisimmista eläimistä".
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Toisella videollaan amerikkalainen Kaylin kertoo kyseisen muiston olevan kolmen vuoden takaa, kun hän oli Balilla opiskelemassa ja tekemässä dokumenttia eläinten hyvinvoinnista.
Lue myös: Bloggaaja aikoi nauttia elävän mustekalan, nilviäinen yrittikin syödä tytön – kauhunhetket tallentuivat videolle
Vastamyrkkyä ei ole
Pienen tutkailun jälkeen kävi nimittäin ilmi, että naisen kämmenellä oli lepäillyt Hapalochlaena-sukuun kuuluva mustekala.

