Riikka halusi auttaa kotona istuvia lapsiperheitä – perusti leikki-idearyhmän Facebookiin: "Siinä on haastetta, kun koko ajan pitäisi tehdä jotakin ja olla läsnä"

Nostalgiset retroleikit – näin niitä leikittiin 3:29
Prinsessa ruusulinnassa, vettä kengässä, askelnaatta... Listasimme nostalgiset retroleikit – näin niitä leikittiin!

Riikka halusi kerätä runsaasti leikki-ideoita koronakaranteenissa olevia perheitä varten. – Kun saadaan ideoiden lumivyöry liikkeelle karanteenin alussa ja kaikki ovat innokkaita auttamaan, sillä on kauaskantoisia vaikutuksia, suositun Facebook-ryhmän perustanut taiteilija sanoo.

Päivä yksi. Päivä neljä. Päivä 16. Päivän kotieristyksessä venyvät ja vanuvat, mutta tekemistä pitäisi keksiä tauotta. Perheen pienimpien päät sauhuavat, kun kavereille tai mummolaankaan ei pääse.

Tylsistymisen taiteilija Riikka Mustakallio, taiteilijanimeltään Rigulio Graak, 40, osasi ennustaa. Siksi hän perusti Lasten leikki-ideat koronakaranteenissa -Facebook-ryhmän. Hän lapsineen on ollut kotosalla jo kaksi viikkoa, ja seurannut silmä kovana sekä Italian että muiden maiden koronatilannetta.

– Olen pienen hyvin aktiivisen lapsen kanssa kotona ja tarvitsee koko ajan keksiä jotain tekemistä. Mietin, miten voisin ennakoida sitä, että yhtäkkiä ideat loppuisivatkin, tai tulisi iso väsymys. Jos minä ajattelen näin, todennäköisesti on tosi paljon muitakin vanhempia, jotka ajattelevat samalla tavalla, Riikka kuvailee.

Hän halusi keksiä paikan, johon vanhemman olisi väsyneenäkin helppo tulla. Sellaisen, jossa voisi omalla kotisohvalla selata kätevästi ja nopeasti "magean" tekemisidean kohdalle. Niin syntyi ryhmä leikki-ideoille.

"Siinä on haastetta, kun koko ajan pitäisi tehdä jotakin ja olla läsnä"

Riikan toiveena on kehitellä ja julkaista mahdollisimman runsaasti ideoita nyt, kun voimavaroja vielä on. Ideoihin voisi palata sitten, kun energiaa kehittää aina uusia, kivoja leikkejä lapsille ei enää ole.

– Kun saadaan ideoiden lumivyöry liikkeelle karanteenin alussa ja kaikki ovat innokkaita auttamaan, sillä on kauaskantoisia vaikutuksia sitten, kun into alkaa hiipua. Kun todellisuus iskee eteen, ihmiset ymmärtävät, että arki muuttuu. Siinä vaiheessa kaikkia erilaisia uusia ideoita on jo tarjolla. Itsekin huomaan, että siinä on haastetta, kun koko ajan pitäisi tehdä jotakin ja olla läsnä, Riikka sanoo.

– Haluan antaa myös muille vanhemmille mahdollisuuden osallistua. Mietin, että kun isä tai äiti on kotona, miten saisin häntä jotenkin aktivoitua, ettei hän olisi niin yksin?

Ryhmänsä nimeen Riikka ujutti sekä lapset että koronan – etsiihän moni nyt helpotusta nimenomaan korona-arkeen.

– Mietin, että ryhmä voisi olla paikka, johon ihmiset tulevat ja syytävät ideoita. Mitään odotuksia minulla ei ollut. Toivoin, että sinne löytäisi ihmisiä, jotka haluavat jakaa ja löytää helposti kivaa tekemistä. Laitoin sivun pystyyn ja yhtäkkiä huomasin, että porukkaa on tosi paljon!

Ideoista ollut jo hyötyäkin

Ryhmässä on jo reippaasti yli tuhat jäsentä, jotka ovat jakaneet paitsi omia vinkkejään, myös leikkisivustoja ja -yhteisöjä. Mukana on myös taideopettajia ja jumppaopettajia. Samalla on kuin vahingossa syntynyt samassa tilanteessa olevien yhteisö.

– Olemme positiivisia, neljän seinän sisällä pienen ja aktiivisen lapsen kanssa, lapsen, joka tarvitsee koko ajan huomiota. Siinä tilanteessa monella voivat voimavarat nopeasti hiipua, Riikka kuvailee.

Ideoista on jo ollut arjen hyötyäkin.

– Itse olen pystynyt pitämään aamulla kahvitauon siksi, että joku laittoi ryhmään vinkin lasten nettijumpista!

7-vuotias on innolla mukana

Ryhmää varten Riikka teki yhden suuren myönnytyksen: aiemmin hän ei ole laittanut lapsistaan kuvia tai videoita nettiin ja myös pitänyt kiinni tiukasta linjastaan. Idearyhmää varten Riikka kuitenkin halusi raottaa oman arkensa verhoa ja kysyi perheen 7-vuotiaalta, sopisiko tälle esiintyä kuvissa.

– 7-vuotias on innolla mukana. Meillä on ollut tosi hauskoja ideoita, Riikka nauraa.

Riikka on sielultaan taiteilija. Jos hän saisi päättää, perhe maalaisi ja läträisi väreillä aamusta iltaan. Facebook-ryhmänsä lapsille hän on suunnitellut virtuaalitaidenäyttelyn, jossa vanhemmat lisäävät lastensa taideteoksia ryhmään ja kommentoivat niitä sitten kuin taidenäyttelyvieraat ikään. Tulevaisuudessa ideaa jalostetaan vieläkin pidemmälle.

– Tämä ensimmäinen taidenäyttely toimii Facebookissa. Sieltä kuvia voi katsoa ja kommentoida. Ja kun lapsi missä tahansa päin Suomea näkee, että juuri hänen työnsä menee mukaan suurempaan juttuun, hän itsekin on kuin osa jotain suurempaa. Lapsi innostuu, kun joku jossakin kommentoi juuri hänen työtään, Riikka kuvaa.

"Jokaisella meistä on merkitystä"

Kaikkia kotonaan aikaa viettäviä hän haluaisi leikki-ideoiden avulla kannustaa. Tilanne ei ole toivoton, ja siitä on mahdollista selvitä – muiden tuella.

– Jokaisella meistä on merkitystä. Älä unohdu kotiin yksin!

Tylsää kotona? Testaa vaikka nämä vinkit:

  • Tee oma lautapeli tai pelaa vanhaa lautapeliä uusin säännöin. Keksikää ihan omat säännöt!
  • Suunnistus omassa pihassa: lapsi piirtää kartan, muut seuraavat
  • Vesi-ilmapallojen täyttäminen ja räjäyttely kylpyhuoneessa
  • Täytä lasten pihauima-allas kylpyhuoneeseen. Leikkikää rantalomaa.
  • Tehkää slime-limaa
  • Koristelkaa pahvilaatikosta sorminukeille teatterinäyttämö. Valmistakaa sitten sorminuket.
  • Piirtäkää ikkunaan poispestävällä tussilla.
  • Rakenna isoon muovilaatikkoon "hiekkalaatikko", jossa hiekkana on esimerkiksi herneitä tai kahvipapuja. Rakennelkaa sitten pahvista linnoja ja rakennelmia "hiekkalaatikolle".
  • Anna lapsen soittaa videopuhelu isovanhemmille
  • Tehkää temppurata olohuoneeseen
  • Muistipeli: Asettele runsaasti pikkutavaroita pöydälle. Yksi sulkee silmät ja toinen ottaa yhden tavaran pois. Silmät avaava yrittää huomata, mikä on poistettu.

Ryhmässä jaettu idea. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

Ryhmässä jaettu idea. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

Ryhmässä jaettu idea. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

Lue myös:

    Uusimmat