Rihanna suhteestaan hänelle rakkautta tunnustaneeseen suosikkiräppäriin: "Meillä ei ole ystävyyssuhdetta enää"

Rihannan ja Draken ystävyys on jäissä.

Vuosia sitten lyhyen ajan seurustellut kaksikko ei ole enää väleissä. Vuoden 2016 VMA-gaalassa Drake ylisti Rihannaa yhdeksi parhaista ystävistään antaessaan tälle musiikkivideomaailman edelläkävijöille omistettua palkintoa. Puheensa lopussa räppäri myönsi olleensa rakastunut Rihannaan 22-vuotiaasta asti.

Puheensa jälkeen Drake nojautui suutelemaan Rihannaa, mutta laulaja väisti suukon ja Drake sai tyytyä halaukseen. Pop-tähti kertoi Vogue-lehdelle tunteneensa olonsa hyvin epämukavaksi lavalla.

– Puheen kuunteleminen oli ehkä kaikista epämukavin osuus. En tykkää saada liikaa kehuja, en pidä siitä, että minut laitetaan valokeilaan sillä tavalla, Rihanna sanoi lehdelle.

Draken rakkaudentunnustus ei mennyt räppärin kannalta ehkä ihan halutulla tavalla. Rihannan mukaan kaksikko ei juuri ole yhteydessä enää.

– Meillä ei ole ystävyyssuhdetta enää, mutta emme ole vihollisiakaan. Se on mitä se on, pop-tähti maalailee.

Rihanna seurustelee nykyään miljardööri Hassan Jameelin kanssa. Kuluneen vuoden aikana musiikki jäi taka-alalle, kun laulajatähti halusi viettää enemmän aikaa Jameelin kanssa ja kuvasi samalla Ocean's 8 elokuvaa.

– Ennen tunsin syyllisyyttä, jos otin itselleni omaa aikaa. Minusta tuntuu, että en ollut ennen tavannut ketään, joka oli aikani arvoista, Rihanna pohti suhdettaan.

Lähde: E Online

Lue myös:

    Uusimmat