Palestiinalaiset ovat valinneet puolensa jalkapallon MM-kisoissa.
Näky on kuin mistä tahansa kisakatsomosta, joita maailma juuri nyt on pullollaan. Harvassa paikassa pelejä kuitenkaan jännitetään keskellä talojen raunioita.
Israelin armeijan murjomalla Gazan kaistalla on kokoonnuttu seuraamaan etenkin Pohjois-Afrikan arabimaiden Egyptin ja Marokon otteluita jalkapallon MM-kisoissa.
Iloon on ollut kovia kokeneessa Gazassa kerrankin syytä, sillä molemmat suosikkimaat ovat edenneet pitkälle.
Myöhään perjantaina Gazassa juhlittiin railakkaasti, kun Egypti eteni MM-historiassaan ensimmäistä kertaa 16 parhaan joukkoon kaadettuaan Australian rangaistuspotkukisan jälkeen.
Lue myös: Egypti teki historiaa: MM-trilleri ratkesi rangaistuspotkuilla
Artikkelin videolla näkyy riemukkaita tunnelmia sortuneiden talojen keskellä Deir al-Balahista kaistan keskiosasta.
Riemu jatkui vuorokautta myöhemmin, kun Marokko kaatoi Kanadan 3–0 ja eteni jo puolivälieriin.
Tukijamaat suosikkeja
Syy Egyptin ja Marokon sympatisointiin on ilmeinen. Molemmat ovat osaltaan olleet edistämässä ratkaisua lokakuussa 2023 alkaneeseen konfliktiin.
Suurempaa roolia rauhan saavuttamiseksi on ottanut Egypti, jolla on yhteistä rajaa Gazan kaistan kanssa. Rajan yli on toimitettu Egyptin Punaisen Puolikuun mukaan yli miljoona tonnia avustustarvikkeita lähes 230 saattueella.
Lisäksi Egypti on toiminut rauhanvälittäjänä Israelin ja äärijärjestö Hamasin välillä ja hakenut ratkaisua, kun osapuolet ovat toistuvasti syyttäneet toisiaan lokakuussa 2025 voimaan astuneen tulitauon rikkomisesta.

