Helsingin keskustassa, kauppakeskus Forumin edustalla puukotettiin sunnuntaiyönä vuonna 1999 syntynyttä miestä.
Helsingin poliisin tutkinnanjohtajan Tapio Hyvösen mukaan vuonna 1983 syntyneen miehen epäillään lyöneen puukolla ylävartaloon vuonna 1999 syntynyttä miestä sunnuntaiyönä 5. heinäkuuta Helsingin ydinkeskustassa.
Tapahtumapaikan tarkempi osoite on Mannerheimintie 16 eli kauppakeskus Forumin edessä, hyvin lähellä Stockmannin tavarataloa.
Puukotus tapahtui hieman puoli neljän jälkeen aamuyöllä.
Useamman henkilön välillä oli alkuun sanallista riitaa, joka äityi tappeluksi.
Tässä yhteydessä vanhemman miehen epäillään puukottaneen nuorempaa.
Uhrin voinnista ei ole vielä tietoa
Epäilty tekijä otettiin kiinni tapahtumapaikan läheisyydestä vähän tapahtuneen jälkeen, ja häntä epäillään tapon yrityksestä.
Hän on tällä hetkellä pidätettynä poliisin hallussa.
Hyvösellä ei ole tarkkaa tietoa uhrin tämänhetkisestä voinnista, mutta ensihoito tuli paikalle tapahtuma-aikaan, ja uhri sai hoitoa paikan päällä.
Esitutkinta ja kuulustelut eivät ole vielä tapauksen osalta alkaneet.

