Renaultia epäillään päästöhuijauksesta – tehtaille tehty ratsioita

Autonvalmistaja Renaultin autotehtaille Ranskassa on tehty ratsioita päästöhuijausepäilyjen takia. Yhtiön osake syöksyi jyrkkään, enimmillään yli 20 prosentin laskuun.

Renaultin ratsioista kertoi ensin autotyöntekijöiden ammattiliitto, jonka mukaan viranomaiset takavarikoivat viikko sitten muun muassa useiden johtajien kannettavia tietokoneita. Ammattiliitto kertoi pyytäneensä yhtiöltä turhaan lisätietoja asiasta.

Renault vahvisti tänään ratsiat, mutta sanoi, ettei sen autojen dieselmoottoreista ole aiemmin tehdyissä testeissä löytynyt päästöhuijauksissa käytettävää laitteistoa. Aiemmat testit tehtiin Ranskan ympäristöministerin määräyksestä, ja Renaultin mukaan nyt tehtyjen ratsioiden tarkoituksena on varmistaa niiden tulokset.

Toinen ranskalainen autonvalmistaja Peugeot puolestaan kertoi, että se ei ole joutunut ratsioiden kohteeksi. Renaultin kurssilasku ehti iltapäivällä tarttua myös muiden eurooppalaisten autoyhtiöiden osakkeisiin, ja esimerkiksi Peugeotin osake halpeni viitisen prosenttia.

Renault kertoi viime kuussa investoivansa 50 miljoonaa euroa, jotta autojen päästöt saadaan normaalioloissa samoiksi kuin testeissä.  

Lue myös:

    Uusimmat