Remu Aaltosta kiristänyt kaksikko tuomittiin ehdottomiin vankeusrangaistuksiin – toinen henkilöistä tuttu pitkältä ajalta
Syytteet kotirauhan rikkomisesta hylättiin.
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi kaksi henkilöä törkeästä kiristyksestä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin muusikko Remu Aaltosen törkeästä kiristyksestä.
LUE MYÖS: Remu Aaltosen käräjät peruttiin jälleen – kahta henkilöä syytetään muusikon törkeästä kiristyksestä
Asiasta on tehty vuonna 2018 rikosilmoitus.
Henkilöt olivat menneet Aaltosen kotiin ja pakottaneet luovuttamaan 45 000 euron arvoisen Cadillac Escalade -henkilöauton ja vaatineet muusikon allekirjoittamaan ajoneuvosta luovutustodistuksen. Henkilöt ovat uhkailleet Aaltosta samalla sanallisesti, kuten että ”Aaltonen saa kuulan tai napin otsaan tai Aaltonen laitetaan auton takatilaan”, jos Aaltonen ei olisi toiminut vaaditusti.
Tuomiolauselmassa kerrotaan, että henkilöt ovat myös uhkaamamalla vaatineet siirtämään toisen henkilön tilille saman päivän aikana 60 000 euroa.
Toinen henkilö sai tuomioksi vuoden ja kaksi kuukautta, toinen seitsemän kuukautta. Molemmat tuomiot ovat ehdottomia, pohjautuen aiempaan rikostaustaan.
Tuomiolauselmassa kerrotaan, että pidemmän tuomion saanut on ollut rikoksen alkuun paneva voima ja hänen tarkoitusperänsä ovat olleet teon taustalla ja sen motiivi. Kyseinen henkilö on ollut pitkään tuttava Aaltosen kanssa.
Syyttäjä vaati rangaistusta myös kotirauhan rikkomisesta, mutta se hylättiin.
Oikeus määräsi henkilöiden maksamaan Aaltoselle 1300 euroa kärsimyksestä. Lisäksi henkilöiden vastuulla on korvata oikeudenkäyntikulut 4 538,40 euroa, sekä todistelukustannukset sekä rikosuhrimaksun valtiolle.
Tuomio ei ole lainvoimainen.
Uusimmat
-
06:30
Miksi lounaan jälkeen väsyttää? Viisi vinkkiä, joiden avulla jaksat loppupäivän paremmin
-
23:17
NHL-kauden avauksessa nähtiin jäätävä torjunta – Ukko-Pekka Luukkonen ohitettiin kolmesti
-
23:03
Useita junia yhä myöhässä oikoradalla tapahtuneen henkilövahingon vuoksi
-
22:57
BBC tapasi Suomessa uusnatsin, jonka väitetään toimineen Britannian mellakoiden taustalla – syytti toimittajaa häirinnästä
-
22:29
Tänne Eurojackpotin 81 miljoonan superpotti meni
-
22:17
Kärpät kaatoi huippuottelussa HIFK:n, Tappara suli Lahdessa – näin SM-liigan perjantain kierros eteni
-
22:09
Eurojackpotissa tuli valtava jymypaukku: Voittaja kuittaa 81 miljoonaa euroa!
-
22:06
F1-talli teki kammottavat tappiot
-
22:04
Ulkoministeriö avustaa suomalaisia pois Libanonista
-
22:03
Vaikuttava näky! Portion Boysin JaloTiina esitteli kotinsa
-
21:49
Saako kasvistuotteita kutsua pihveiksi ja makkaroiksi? EU:n tuomioistuimelta linjaus
-
21:43
Pelicans-valmentajalla oli asiaa Tapparan Grönborgille kameroiden sammuttua: "Rikard!"
-
21:38
Kehä I:llä kahdeksan auton ketjukolari
-
21:36
Oppositio ihmettelee: Miksi Orpo salasi Essayahin irtioton?
-
21:15
Näihin sanoihin Pepe Willbergin ja Diandran tapaamiset päättyvät joka kerta: "En tiedä, sanooko tätä muille"
-
20:52
Uskomaton hörppy HIFK:n verkkoon! Kärppien roikku päätyi maaliin tv-pelissä
-
20:47
"Venäläisen vakoojavalaan" kuolinsyy selvinnyt
-
20:44
Oudompi ilmiö: Suomessa satoi kaukaisen autiomaan hiekkaa
-
20:34
Veikkausliigan mestaruustaistelu ratkeaa päätöskierroksella – Ilves nousi sarjakärkeen
-
20:30
Tältä näyttää, kun tulvaa pakenee sata norsua, joista yksi oli sokea
-
Lataa lisää