Rekkakuski liikuttui pikkupojan eleestä: "Maailmassa on vielä hyviä ihmisiä"
Amerikkalainen rekkakuski jakoi Facebookissa koskettavan päivityksen kohtaamisestaan erään perheen kanssa.
Kuljetusalan ammattilaisille suunnattu CDL Life -sivusto uutisoi rekkakuski Michael Smithin päivityksestä, jossa hän kertoo pienen pojan liikuttavasta eleestä.
Michael pysähtyi lastaamaan kuormaa Pohjois-Carolinassa. Mies istui rekassaan odottamassa lastausta, kun punainen katumaasturi ajoi hänen viereensä. Autosta nousivat isä ja poika juttelemaan Michaelille. Pienellä pojalla olikin herttainen yllätys rekkakuskille.
”Viikostani tuli 100-prosenttisesti parempi”
Michael kuvailee julkaisussa amerikkalaisen rekkakuskin arkea. Hänen mukaansa ihmiset tulevat rekkakuskien luo ”pummaamaan rahaa ja bensaa”.
– Rekkakuskina minun ensimmäinen ajatukseni oli, että autosta tulee joku mies kertomaan tekosyitä sille, miksi hän on työtön, varaton ja tarvitsee rahaa, kirjoittaa Michael.
Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.
– Autossa olikin perhe. Äiti, isä ja poika. Isä ja poika nousivat autosta, joten rullasin ikkunan auki jutellakseni heille. Isä nosti pienen pojan lähemmäs ikkunaa ja poika sanoi: ”Toivottavasti sinulla on ollut hyvä Kuskien arvostus -viikko" ja ojensi sitten minulle pussin täynnä karkkia.
Michael oli ällikällä lyöty. Isä kertoi Michaelille, että pieni poika oli käskenyt häntä pysähtymään ja antamaan karkit rekkakuskille.
– Maailmassa on vielä hyviä ihmisiä. Tämä antaa minulle toivoa tulevista sukupolvista. Viikostani tuli 100-prosenttisesti parempi.
Michaelin julkaisu on lähtenyt leviämään sosiaalisessa mediassa. Julkaisu jopa päätyi kyseiselle perheelle asti. Perheen äiti kommentoi tapausta ja kiittelee myös rekkakuskia kohtaamisesta.
– Pieni poika todellakin pelasti päiväni. Kiitos teille, kommentoi Michael äidille.
Uusimmat
-
19:15
Tältä näyttää Jarkko Tammisen energinen imitaatio Mika Tommolasta – yhdestä asiasta toimittaja ystävällisesti imitaattorille huomautti
-
19:12
Shoigu väittää Ukrainan menettäneen syyskuussa 17 000 sotilasta, sanoo ukrainalaisten joutuvan teurastettaviksi – MTV seuraa sotaa
-
19:11
Näyttävä pikanaulaus – tässä on Jokerien ensimmäinen maali Nordis-paluussa
-
19:05
Tietosuojavaltuutettu poisti kiellon: Yangossa kerättyjä henkilötietoja saa siirtää Venäjälle
-
19:01
Krokotiilit olisivat helposti voineet syödä jokeen paenneen koiran – tekivätkin jotain täysin poikkeuksellista
-
18:55
Venäjä yrittää luikerrella takaisin YK:n ihmisoikeusneuvostoon – BBC:n mukaan venäläiset yrittävät ostaa pienten maiden ääniä viljalla ja aseilla
-
18:44
MTV:n kysely: Eduskunnassa ei lämmetä erikoissairaanhoidon keskittämiselle, vaikka asiantuntijan mukaan on kiire
-
18:39
"Jotain selkärankaa löytyy" – kymmenkunta nuorta on tunnustanut ilkivallan mopomiitissä Seinäjoella
-
18:33
Tältä näyttää tuleva Ensitreffit alttarilla -kausi – Töllötuomarit hämmästyivät: "Traileri paljastaa paljon"
-
18:29
200 vanhusten hoivayksikköä ei täytä lakisääteistä henkilöstömitoitusta: "Tilanne on kestämätön"
-
18:28
Ammattiliittojen protestit alkoivat – EK:n Häkämiehen mukaan työnantajien reagointi ei ole vielä ajankohtaista
-
18:17
Rallin MM-sarja hamuaa isoja liikkeitä – "En epäröi myöntää"
-
18:08
Tere Sammallahdelle miltei 500 euron sakot ylinopeudesta
-
18:02
SM-liigalla omat säännöt törkypuhetapauksissa – näin erotuomarijohtaja perustelee: "Kaikista ankarin juttu"
-
17:33
Megatähden ura ohi – palkintokaapissa suunnaton läjä olympia- ja MM-kultia
-
17:32
Taina pyöräili 6 700 kilometriä Espanjassa – yhtä oikoreittiä ei tule ikävä: "Silloin tuli melkein paniikki"
-
17:31
Ruotsissa taas kaksi räjähdystä, median mukaan kummatkin liittyvät rikollisjärjestöön
-
17:31
Maria Guzenina omisti TTK-tanssinsa muistisairaalle äidilleen – herkistyi kyyneliin suorassa lähetyksessä: "Se on herättänyt hänessä jotain"
-
17:30
Mitä maailmalla on tapahtunut? Tässä kiinnostavimmat uutiset minuutissa
-
17:26
MTV Detroitissa: Presidentti Biden liittyy autotehtaiden lakkovartioon – tästä on kyse
-
Lataa lisää