Red Bull -pomolta karu kommentti Valtteri Bottaksen tilanteesta – vertaa paljon parjattuun kuskiin

Valtteri Bottas on ajanut F1-kärkitalli Mercedeksellä Lewis Hamiltonin tallikaverina vuodesta 2017 lähtien, ja suomalainen on ottanut mestarikuskilta tukkaan joka kaudella. Bottaksen asema on Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerin mielestä samankaltainen kuin Alexander Albonilla Red Bullilla Max Verstappenin tallikaverina.

Albon on saanut runsain mitoin rapaa vaisuudestaan. Tallikaveri Verstappen on ollut kuin toiselta planeetalta, ja thaikuski on jäänyt säännöllisesti kauas alankomaalaisen taakse.

Bottaksella on ollut tällä kaudella ripaus epäonneakin, mutta yhtä kaikki, MM-sarjaa johtava tallikaveri Hamilton on ollut pääsääntöisesti liian paha kanto kaskessa.

Kun Hornerilta kysyttiin, kellä hän ajattelee olevan tällä hetkellä vaikein F1-kuskipaikka, hän piti Bottaksen tilannetta yhtä lailla vaikeana kuin Albonin.

– Valtterilla on paljon enemmän kokemusta kuin Alexilla. Maxia, luultavasti tämän hetken kuuminta F1-kuskia vastaan olisi vaikeaa kellä tahansa kuljettajalla, mutta Alex on yhä hyvin nuori ja hänen kokemuksensa on vähäistä. Hän ajaa vasta toista kauttaan, ja näemme hänessä potentiaalia, Horner sanoi F1 Nation -podcastissa.

– Näemme sunnuntaisin, että hänen kisavauhtinsa on hyvin vahvaa. Minusta on vain ajan kysymys, että hän saa kaiken natsaamaan. Minusta heillä kahdella (Albonilla ja Bottaksella) on kuitenkin kaiketi vaikeimmat kuskipaikat formula ykkösissä Maxin ja Lewisin tallikavereina.

Hamilton jatkaa kuuden kisan jälkeen MM-sarjan kärkipaikalla, 37 pisteen erolla Verstappeniin ja 43 pinnan erolla Bottakseen. Albon on MM-sarjassa vasta kuudentena – 92 pistettä Hamiltonia ja 55 pistettä Verstappenia jäljessä.

Lue myös:

    Uusimmat