Ravintoloiden uudet rajoitukset tulevat voimaan puoliltaöin – tätä se tarkoittaa

Rajoitukset kiristymässä – mitä ajatellaan ravintolassa, jossa ei ole vaadittu koronapassia? 3:06
Rajoitukset kiristymässä – mitä ajatellaan ravintolassa, jossa ei ole vaadittu koronapassia?

Hallituksen uudet ravintolarajoitukset tulevat voimaan ensi yönä puoliltaöin. Rajoitukset koskevat koronaepidemian leviämisalueita.

Valtioneuvosto on linjannut, että anniskeluravintoloiden täytyy lopettaa alkoholin tarjoilu kello 17 ja sulkea ovensa kello 18. Kaikki ravintolat saisivat vapautuksen rajoituksista, jos ne edellyttävät koronapassia asiakkailtaan.

Uusi linjaus kiristää merkittävästi esimerkiksi baarien mahdollisuuksia toimia ilman koronapassia, joka kertoo suojasta koronavirusta vastaan esimerkiksi rokotusten myötä. Tällä hetkellä anniskelu on sallittua puoleenyöhön asti.

Istumapaikka- ja asiakasmäärärajoitukset voi välttää vain koronapassilla. Pikaruokapaikat, kahvilat ja muut ravintolat, joissa ei ole anniskelua, voisivat olla auki ilman koronapassia nykyiseen tapaan.

Hallituksen mukaan tavoite on ehkäistä epidemian leviäminen mahdollisimman vähäisillä rajoitustoimilla ja siten turvata sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen saatavuus.

Uutena alueena rajoitukset koskevat Etelä-Karjalan maakuntaa. Rajoitusten ulkopuolelle jäävät Pohjois-Karjalan, Savon, Keski-Suomen, Kainuun ja Ahvenanmaan maakunnat sekä Lapin sairaanhoitopiiri.

Rajoitukset voisivat hillitä merkittävästi tartuntariskejä

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos THL arvioi, että ravintoloissa asiakasmäärien ja aukioloaikojen selvä rajoittaminen voisi merkittävästi hillitä 20–40-vuotiaiden tartuntariskejä ja ehkäistä sairaalakuormituksen kasvua, kunnes ikäryhmässä on saavutettu riittävä rokotuskattavuus.

Kaksi rokoteannosta on saanut noin 70 prosenttia 20–29-vuotiaista ja noin 73 prosenttia 30–39-vuotiaista. Määrä on laitoksen mukaan yhä liian matala, jotta tartuntojen torjuntatoimista voitaisiin kaikilta osin kaikkein korkeimman riskin tilanteissa luopua.

Lue myös:

    Uusimmat