Ravintolan erikoinen vaatimus: Naiset tervetulleita vain korkokengissä

Kalifornialaisravintola on asettanut kaikille naisasiakkailleen tiukan vaatimuksen: ravintolaan ei ole tulemista, jos jalassa ei ole korkokenkiä.

Kalifornian Riversideen perustettu ProAbition-ravintola on asettanut tiukan pukukoodin avajaisjuhliin, jotka on tarkoitus juhlia 1920-luvun hengessä. Ravintolan vaatimus on saanut väen suuttumaan.

– Ei tennareita, ei pussittavia vaatteita, ei urheilullisia hattuja, ei huppareita, ei t-paitoja. Naiset eivät saa tulla korottomissa kengissä tai sandaaleissa. Korot ovat pakolliset, avajaiskutsussa kirjoitetaan.

ProAbitionin vaatimukset ovat aiheuttaneet hurjasti närää. Ravintola on saanut palautetta muun muassa siitä, kuinka erityisen tiukka pukukoodi ei kulje käsi kädessä juhlien teeman kanssa.

– 1920-luvulla puhuttiin naisten vapaudesta ja jokaisen yksilöllisistä oikeuksista eikä tuettu sitä, että feminiininen tai seksikäs määritellään vain yhdellä tapaa, yksi arvostelija kirjoittaa.

Ravintola on vastannut negatiiviseen palautteeseen painottamalla sitä, että tarkoituksena on varjella ilmapiiriä, jonka ravintolan omistajat pyrkivät tavoittamaan. Ihmisten pukeutumistyyliä pidetään tärkeänä osana ravintolan ilmapiiriä.


Lisää tyylistä Muotitietoinen-sarjassa:

Lue myös:


AVA / Heli Kuitunen

Kuva: Shutterstock

Lähde: The Gloss

Lue myös:

    Uusimmat