Raskaana oleva Karen jakoi pysäyttävän videon sairaalasängyltään – koronavirukseen sairastunut brittinainen anelee ihmisiä pysymään kotona: "Olen todella sairas"

Ison-Britannian Kentissä asuva Karen jakoi sairaalapediltään koskettavan videon, jolla hän kertoi olevansa raskaana ja sairastavansa koronavirusta. Nainen anelee ihmisiä noudattamaan määräyksiä ja pysymään kotona.

Viimeisillään raskaana oleva Karen Manning, 39, jakoi Facebookissa pysäyttävän videon, jolla hän sanoo taistelevansa itsensä ja syntymättömän lapsensa puolesta. Asiasta uutisoi muun muassa 7NEWS.

Karen kertoo sairastuneensa koronavirukseen. Hän on ollut kipeä kaksi viikkoa, ja hänellä on keuhkokuume. Videon julkaisuhetkellä nainen kertoi olleensa sairaalassa neljä päivää.

– Sain juuri kuulla, että minulla on covid-19-virus. Olen ollut sairaana kaksi viikkoa, nainen kertoo huonovointisena.

– Minulla on kotona kolme lasta ja aviomies, joita en voi nähdä. En tiedä, mistä sain tämän, mutta olen todella sairas, Karen sanoo.

Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

Kehottaa ihmisiä pysymään kotona

Karen vetoaa ihmisiin, jotta he pysyisivät kotona ja noudattaisivat hallituksen antamia määräyksiä.

– Tämä ei ole ulos menemisen arvoista, nainen kyynelehtii.

– Jos menette ulos oluelle ystävänne kanssa, koska sää on hieno, viette viruksen kotiinne ja tapatte jonkun, jonkun perheestänne, Karen vetoaa.

Karen lopettaa videonsa käskemällä ihmisiä pysyttelemään sisätiloissa.

– Älkää menkö ulos. Kuunnelkaa Borista, nainen sanoo viitaten Ison-Britannian pääministeri Boris Johnsoniin.

Julkaisu on saanut paljon huomiota

Karenin sydäntäsärkevä video on saanut osakseen paljon huomiota sosiaalisessa mediassa. Karen vetoaa ihmisiin myös tekstissä, jonka hän on kirjoittanut videon oheen.

– Kenenkään ei ole turvallista mennä ulos. Taistelen tällä hetkellä sekä omani että lapseni hengen puolesta. Minulla ei ole hajuakaan, miten tämä vaikuttaa häneen, nainen kirjoittaa.

– Näytän kamalalta ja minulla on hirveä olo. Olen sängyn oma, enkä voi tehdä mitään itseni hyväksi. Vanhukset ja perussairaat eivät tule selviämään tästä, Karen varoittaa.

Facebookissa julkaisu on kerännyt tuhansia tykkäyksiä ja kommentteja.

– Olen niin pahoillani! Parantavia ajatuksia, toivon, että toivutte pian, kirjoittaa Stephanie Hernandez.

– Jatka taistelua, Jumala siunatkoon sinua ja perhettäsi. Toivottavasti videosi auttaa muita näkemään viruksen todelliset vaikutukset, kommentoi Louise Otves.

– Kävitkö itse ulkona ja sen takia varoitat muita tekemästä samoin, vai pysyttelitkö sisätiloissa ja sait viruksen silti? kyselee Henry Tuttle.

Karen vastaa pysytelleensä lähinnä kotona, mutta saaneensa tästä huolimatta viruksen.

– Olen pysynyt sisällä, mutta onnistuin silti saamaan viruksen. Olin sairas jo ennen kuin eristys alkoi. Kävin vain ruokakaupoissa ja hakemassa bensaa, nainen kertoo.

Lähteet: 7NEWS, Facebook

Lue myös:

    Uusimmat