Rakkaus hautautuu arjen kiireisiin – perheleireiltä apua?
Perheleiri tarjoaa mahdollisuuden puolison syvempään kohtaamiseen. Joillekin pareille leiri on viimeinen oljenkorsi suhteen pelastamiseksi.
Kesäloma on useassa perheessä haasteellista aikaa. Talven aikana kertyneet odotukset lomasta ja perheen kanssa vietetystä ajasta saavat helposti ylisuuret mittasuhteet. Varsinkin, jos loma jää lyhyeksi.
Myös moni suomalainen suuntaa kesällä parisuhdeleireille. Samalla kun aikuiset pohtivat parisuhdettaan, lapset ja nuoret viettävät ohjaajiensa johdolla ohjelmallista lastenleiriään.
Aikuisten leirillä tarjolla on vertaistukea ja -kokemuksia. Ihmiset haluavat kuulla muiden selviytymisistä ja kertoa omista vastaavista kokemuksistaan. Vertaisharjoitukset, joissa opetellaan vuoron perään tunteista ja omista tarpeista kertomista, ovat Parempi avioliitto ry:n mukaan "tapahtumien halutuinta antia".
Viimeinen oljenkorsi
Perheet ovat arjessa lujilla. Elämää kuormittavat lasten ja työelämän vaatimusten lisäksi omat harrastukset, ja yhä useammin myös rahan puute. Puolisoakin pitäisi ehtiä huomioida kaiken tekemisen keskellä.
– Perheleirille osallistuvat parit elävät useimmiten ruuhkavuosiaan. Tänä vuonna mukana on erityisen paljon 1970- ja 1980- luvuilla syntyneitä pareja, joilla on lapsia vauvoista rippikouluikäisiin. Myös ikäihmiset huoltavat ahkerasti parisuhteitaan, kertoo Parempi avioliitto ry:n toiminnanjohtaja Hanna Ranssi-Matikainen.
– Rakkauden ja läheisyyden tunteet hautautuvat helposti arjen kiireisiin. Jokainen kaipaa läheisyyttä ja omaan laumaan kuulumisen tunnetta, mutta usein työkalut niiden osoittamiseen ja vaalimiseen ovat puutteelliset.
Moni avioeron kokenut pari huomaa, että uusperhekuviot ovat monisäikeisiä. Yhdessä pysyneet parit saattavat säikähtää tuttavapiiriin osuneita eroja ja tahtovat siksi panostaa entistäkin enemmän omaan parisuhteeseensa.
Joillekin pareille leiri on viimeinen oljenkorsi suhteen pelastamiseksi, osalle jokakesäinen perinne useammassa polvessa. Samalla tavoin kuin huonot parisuhdemallit siirtyvät sukupolvelta toiselle, myös hyvät parisuhdemallit – suhteen säännöllinen huoltaminen ja hoitaminen – periytyvät, Ranssi-Matikainen on työssään huomannut.
Lähde: Parempi avioliitto ry
Uusimmat
-
17:42
MTV seuraa: Chilen MM-ralli huipentuu – Teemu Suninen taistelee! Suomalaiskuski kirosi rajua ulosajoaan
-
17:31
TTK-harjoitussaleilla tapahtuu paljon muutakin kuin tanssia – Mikko Penttilä avaa ovet salattuun maailmaan
-
17:29
Epäiletko sairastavasi ärtyneen suolen oireyhtymää? Neurologi kertoo, mistä oikeasti voi olla kyse
-
17:28
Tutustu suomalaisia kiehtoviin Japani-ilmiöihin MTV:n kanssa – tässä alkusyksyn parhaat palat
-
17:28
Puolassa jopa miljoona ihmistä osoittanut mieltään hallitusta vastaan – "Suurin mielenosoitus Varsovan historiassa"
-
17:26
KuPS jyräsi historialliseen cup-mestaruuteen – tähtipelaajalta neljän maalin ilotulitus
-
17:22
Näin miljardin säästävään eläkeuudistukseen suhtaudutaan: "Luo sellaista turvattomuutta"
-
17:22
KRP: "Suomessa viitteitä lasten käyttämisestä huumeiden kuljettajina"
-
17:10
Suomalaiskuski rajusti ulos MM-rallissa – tunnusti virheensä voimasanoin juuri ennen rysäystä
-
16:32
Tasavallan presidentti kuljeskeli muina kansalaisina silakkamarkkinoilla – vitsaili toimittajalle "valepuvustaan"
-
16:21
Mitä maailmalla on tapahtunut? Tässä kiinnostavimmat uutiset minuutissa
-
16:21
Älä kokeile tätä omalla autollasi! MM-rallikuskin maaliintulo täyttä komediaa – menopeliä epäiltiin jo lainvastaiseksi
-
16:15
Yön uusi solisti JP Leppäluoto kertoo, miltä tuntuu astua edesmenneen Olli Lindholmin paikalle: "Haluan jättää tuon tyylisen perinnön rauhaan"
-
16:13
Orpo pääministerin haastattelutunnilla: Ministerien palkkioiden mahdollinen leikkaaminen käydään hallituksen piirissä läpi
-
16:09
Medvedev uhoaa Britannialle: "Heidät tuhotaan armottomasti" – MTV seuraa sotaa
-
16:06
Tästä ruotsalaistähden törkyniitistä jaettiin tuntuva pelikielto
-
16:02
Työeläkeyhtiöille tulossa oikeus riskialttiimpiin osakesijoituksiin, jotta sinun ei tarvitsisi maksaa suurempia eläkemaksuja
-
16:00
Näin puolueet yrittävät kitkeä jengi- ja katurikollisuutta – pääministeri Orpon mukaan "Suomen kehitys on huolestuttava"
-
15:44
Intialainen jättikaupunki alkanut laajenemisellaan uhata "omia munuaisiaan"
-
15:30
Tutkimus paljastaa: Tästä syystä naiset himoitsevat roskaruokaa kuukautisten aikana
-
Lataa lisää