Rakennusjätteen kierrätystä halutaan tehostaa

Muhoksen Romun sekajätekasoja 9.7.2013Ari Kettunen
Julkaistu 26.09.2013 18:56(Päivitetty 26.09.2013 19:46)
Toimittajan kuva

Raija Kantomaa

raija.kantomaa@mtv.fi

@RaijaKantomaa

Rakennusjätettä kierrätetään Suomessa selvästi vähemmän kuin EU:ssa keskimäärin. Suomessa vain neljännes rakennusjätteestä päätyy kierrätykseen, kun EU:n tasolla päästää jo lähes puoleen. Jätedirektiivi vaatii, että vuonna 2020 rakennusjätteestä hyödynnettäisiin jopa 70 prosenttia.

Purkujätteen kierrättäminen on haluttu pitää helppona, mutta se on johtanut jätteiden luvattomaan hävittämiseen. Nyt rakennusjätteiden hyötykäytön valvontaa aiotaan tehostaa.

MTV3:n 45 minuuttia esitteli eilen, miten purkujätteen kierrätyksen helpottaminen pelkällä ilmoitusmenettelyllä voi johtaa väärinkäytöksiin.Ympäristöministeriön mukaan tarkastajat ovat löytäneet esimerkiksi Muhokselta pulveroidun betonin joukosta jopa lämpöpattereita.

Ympäristöministeriössä kehitelläänkin nyt jätteen siirtoasiakirjasta sähköistä versiota. Tällä tavoin jätteen määrää voitaisiin seurata. Nyt purkaja arvioi purkuilmoituksessa jätteen määrän, mutta kukaan ei tarkista paljonko jätettä todellisuudessa tuli.

(MTV3)

45 minuuttia paljastaa luvattoman jätteen upotuksen suohon

45 minuuttia: Nyt jätettä ryhdytään kaivamaan ylös suolta

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa