Kuluttajat voisivat säästää älypuhelimen hankinnassa vähintään satoja euroja vuodessa, jos vanhat laitteet pantaisiin ajoissa kiertoon, kertoo tuore tutkimus.
Älypuhelin vaihdetaan EU-maissa uuteen keskimäärin kolmen vuoden välein. Silti moni suomalainen jättää vanhan puhelimen laatikkoon lojumaan.
Tekniikkaan erikoistunut Fraunhofer-instituutti selvitti, että uuden älypuhelimen keskihinta on noin 600 ja käytetyn 300 euroa. Samalla laskettiin, kuinka korkealle älypuhelimen kulut nousevat kuudessa vuodessa.
Suomalaiset voisivat säästää jopa satoja euroja vanhat laitteet kiertoon laittamalla.MTV / Refurbed
Jos puhelinta vaihtaa kolmen vuoden välein ja myy vanhan pois samalla, selviää alle tonnilla. Äärimmillään kulut voivat olla jopa 3000 euroa, jos laitteen vaihtaa joka vuosi ja jättää vanhan kännykän pöytälaatikkoon.
– Iso osa päätyy pöytälaatikkoon, lähes 50 prosenttia. Analysoimme tilastoja ja totesimme, että näistä – käytetyistä puhelimista iso osa olisi mahdollista laittaa uudelleen myyntiin, sanoo projektipäällikkö Paul Rudorf Fraunhofer-instituutista.
Uusi puhelin synnyttää päästöjä ja syö raaka-aineita
Tutkimuksen tilasi itävaltalainen Refurbed, jonka bisnestä on käytettyjen laitteiden myynti. Joukossa oli kuitenkin ympäristön kannalta tärkeä havainto.
