Rajuja sääilmiöitä ukkosesta – siltaromahdusta pelättiin

Voimakas ukkoskuuro toi mukanaan rajuja sääilmiöitä iltapäivällä Salon seudulle.

Laaja-alainen ukkoskuuro riehui iltapäivällä neljän aikaan Paimiosta Karjaalle ulottuvalla kaitaleella.

Ukkoskuuron rankkasateet aiheuttivat muun muassa kovan tulvan Raaseporin alueella.

Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen mukaan Karjaalla viemärit tulvivat käytännössä koko keskustan alueella. Pelastuslaitoksella oli iltapäivällä jonossa parikymmentä pumppaustehtävää. Koko vedentorjuntakalusto on käytössä.

Tulva aiheutti myös pelon siitä, että keskustan alueella oleva silta saattaisi romahtaa. Sekä VR:n, poliisin että pelastuslaitoksen henkilökunta oli paikalla iltapäivällä selvittämässä sillan tilannetta.

Ukkoset sytyttivät myös palon autiotalossa Tammisaaressa ja yhden rakennuspalon Karjaalla.

Seudulla koettiin myös voimakkaita raekuuroja, joista ei pelastuslaitoksen mukaan ole aiheutunut toistaiseksi tuhoja. Myös henkilövahingoilta on toistaiseksi vältytty.

MTV3:n meteorologi Miina Mannisen mukaan ukkoskuurot ovat voimistuneet iltapäivällä.

– Kuurot liikkuvat hyvin hitaasti kohti kaakkoa ja heikkenevät iltaa kohti.

Myös Lapissa on ukkostanut iltapäivän aikana.

Lue myös:

    Uusimmat