– En yleensä kelaa vanhoja juttuja. Mieluummin katson eteenpäin. Etulasi on isompi kuin takaikkuna, niin kuin sanotaan.
Näin pohdiskelee tamperelainen jääkiekkoikoni Raimo Helminen keskiviikkona ilmestyvän elämäkertansa Raipe – Koikkarin kaukalosta leijonaikoniksi (Docendo) alkusanoissa. Helminen, 59, tunnettiin pelaajana vaatimattomuuden suomalaisena perikuvana, joka ei tehnyt itsestään numeroa, eikä miehen perusluonne ole muuttunut merkittävästi valmentaja-aikanakaan. Mikä sai tamperelaisen mukaan Aamulehden pitkäaikaisen toimittajan Tapani Salon vetämään kirjaprojektiin?
– Ei tämä ihan tuosta vaan tullut, sitä piti miettiä. Olen vähän sinisilmäinen ja kustantaja sai puhuttua minut ympäri, Helminen sanoi STT:n haastattelussa Helsingissä elokuun lopulla.
– Ei tässä mitään pahaakaan missään vaiheessa ollut. Itse tässä olen käynyt läpi lähinnä pelihommia, ja jos olen ymmärtänyt oikein, niin muut jutut tulee vähän kuin muiden kertomana. Ikää on jo sen verran, että oli tässä muistelemista, mitä on milloinkin tapahtunut. Välillä oli semmoista arvuuttelua, tamperelainen virnistää.
Taiturimainen keskushyökkääjä Helminen nousi Ilveksen liigamiehistöön 18-vuotiaana vuonna 1982 ja lopetti pelaajauransa 26 vuotta myöhemmin 44-vuotiaana. Väliin mahtui 16 kautta Ilveksessä sekä ennätyksellinen ura Suomen maajoukkueessa, jossa Helminen voitti maailmanmestaruuden ja kahdeksan muuta arvokisamitalia.
Ilves on Tampereen Koivistonkylässä varttuneelle ja nykyäänkin lapsuudenkodissaan asuvalle Helmiselle ylitse muiden.
– Kyllä se seura mulle aika paljon merkitsee. Kyllä se yksi koti on tietenkin omalla tavallansa.
