Vaatiiko toimiva, hyvä parisuhde yhdessä asumista? Ei, uskoo helsinkiläinen Raili, jonka jo 25 vuotta jatkunut kaukosuhde tulvii tylsyyden sijaan edelleen romantiikkaa. Satojen kilometrien sijaan itsenäistä elämää viettäville rakastavaisille tuottaa pulmia vain vakava sairaus.
– Erosin 25 vuotta sitten, ja soitin radion sensseihin. Tapasin monta ihmistä, useimmat vain kerran. Mutta sitten löytyi yksi mukava ihminen kauempaa, joka jäi elämääni 25 vuodeksi ja siitä eteenpäinkin, helsinkiläinen Raili, 68 vuotta, kertoo.
Itsenäinen, erähenkinen metsämies Pohjanmaalta vei jalat alta. Välimatkaa pariskunnalla on parhaimmillaan ollut jopa 370 kilometriä, mutta pari tapaili toisiaan viikonloppuisin ja vapaa-aikana. Yhteisillä lomilla matkusteltiin, käytiin Lapin hillasoilla ja musiikkitapahtumissa.
– Meitä yhdisti yhteinen musiikkimaku. Keräsin hänelle nuotteja ja laulun sanoja, ja hän soitti haitaria, Raili sanoo, ja muistelee hellyyttä äänessään miehen hänelle soittamia kujeilevia kappaleita.
Lapin-matkoilla tiiviskin yhteiselo onnistui ja arkiset askareet jaettiin luontevasti, mutta silti kumpikaan ei kokenut yhteen muuttamista tärkeäksi. Tapaamisissa romantiikka kukki: pariskunta kävi ulkona, syömässä ja lauloi yhdessä.
– Kaukorakkaus sopi hirveän hyvin molemmille. Oli aina hauska nähdä. Kumpikin eli itsenäistä elämää, eikä suhteessa ollut mustasukkaisuutta. Luottamus on molemminpuolista, ja se on minusta tärkeää, Raili toteaa.
– Kaukosuhteessa joka kerta on kuin uudet treffit. Ei pääse pitkästymään eikä kyllästymään. Olemme olleet yhdessä myös pidempiä aikoja, mutta emme ole kertaakaan riidelleet. Puhumme puolin ja toisin kauniisti toisillemme.
