Rafael Nadal joutui hurjaan tilanteeseen: "Tämä ei ole hyvä uutinen"

Entinen maailmanlistan ykkönen Rafael Nadal joutuu miesten kaksinpelin avauskierroksella kovaan paikkaan.

Ennätykselliset 14 kertaa Pariisissa voittoa juhlinut Nadal, 37, pelaa Ranskan avoimissa todennäköisesti viimeistä kertaa. Nadal on sanonut kuluvan kauden olevan mitä luultavimmin uransa viimeinen.

Nadalin taival tämän vuoden Ranskan avoimissa saa hurjan alun, kun espanjalainen saa vastaansa maailmanlistan nelosen, Saksan Alexander Zverevin. Viime vuosien loukkaantumisten vuoksi vähän pelannut Nadal on valahtanut ATP-rankingissa sijalle 276, eikä näin ole turnauksessa sijoitettujen pelaajien joukossa.

– Tämä tulee ehdottomasti hieman aikaisessa vaiheessa turnausta, turnauksen johtaja, entinen huippupelaaja Amelie Mauresmo sanoi.

– Tämä ei ole hyvä uutinen kummallekaan heistä.

Kaksikko kohtasi viimeksi vuonna 2022 juuri Ranskan avoimissa. Nadal eteni tuolloin finaaliin ja lopulta mestaruuteen Zverevin jouduttua luovuttamaan loukkaantumisen vuoksi.

Lonkkaoperatiossa vuosi sitten käynyt Nadal aloitti kautensa tammikuusa Brisbanessa, mutta vetäytyi sien jälkeen kentiltä. Espanjalainen palasi peleihin huhtikuussa ja on ennen Ranskan avoimia pelannut kolmessa massaturnauksessa. Menestys on ollut Nadalin mittapuulla varsin maltillista. Espanjalainen eteni Madridin masters-turnauksessa 16 parhaan joukkoon, mutta Barcelonan ja Rooman turnauksissa lähtö tuli jo toisella kierroksella.

Suomen Emil Ruusuvuori kohtaa turnauksen avauskierroksella eteläkorealaisen Soonwoo Kwonin. Ruusuvuori on maailmanlistalla 66:s, Kwon 491:s. Voittaja saa toisella kierroksella vastaansa joko USA:n Sebastian Kordan (ATP-28) tai Ranskan Harold Mayot'n.

Juttua muokattu 23.5. kello 18.10. Lisätty tieto Emil Ruusuvuoren ottelusta.

Lue myös:

    Uusimmat