Pienillä elämäntapamuutoksilla voi saada ihmeitä aikaan.
Radio Pookin iltapäiväjuontaja ja laulaja Marja Ollakka, 41, ei ole koskaan pudottanut suunnitelmallisesti painoaan.
– Minulla on ollut aina ajatuksena, että joskus sitten, kun kalenterissani on tilaa. Eihän siellä koskaan ollut tilaa, kun milloin oli kaverin juhlat, reissuviikonloppu tai kuulijamatka, Ollakka pohdiskelee Oulun keskustassa sijaitsevassa radiotoimituksessa.
LUE MYÖS: Sara Forsberg laihtui 20 kiloa – paljastaa, miten onnistui elämäntapamuutoksessa
Koronavuosi pyyhki kuitenkin pois kaikki tapahtumat ja kalenteri ammotti tyhjyyttään. Menevänä ja sosiaalisena naisena tunnetun Ollakan elämä olikin yhtäkkiä hyvin yksinkertaista, työtä ja kotona olemista.
– Kavereitakin näin ainoastaan kävelylenkkien muodossa. Eräs ystäväni tokaisi tuolla keväisellä kävelylenkillä, että on aloittanut Cambridge-valmennuksen. Ajattelin, että miksi en itsekin lähtisi mukaan, koska ei tässä pääse edes mihinkään kavereiden kanssa syömään. Pidän ulkona syömisestä.
Ollakka piti päänsä ja matalakalorisella ruokavaliolla kilot alkoivat karisemaan. Kuukaudessa painoa tippui viisi kiloa.
– Valmentajani ei jatkanut enää kyseisissä hommissa, mutta päätin, että en viitsi enää palata takaisin lähtöpisteeseen ja jatkoin terveellisellä linjalla.

