Raakel Lignellin kolumni: Suomalaiset, nuo yksilöllisyyttä korostavat laumasielut

Kulutustavat muuttuvat, niin ainakin haluamme itsellemme uskotella. Katse on kääntynyt pika-ja halpamuodista niin vaatteiden kuin sisustuksen suhteen kestävämpiin valintoihin ja erityisesti vintageen. Ruokatapoja liu’utetaan kasvispainotteisempaan suuntaan, matkailussa mietitään hiilijalanjälkeä, luomukosmetiikka valtaa kylpyhuoneet. Näin siis itseään tiedostavana pitävä ihminen mieluusti ajattelee ja puhuu. Toteutuvatko ajatukset konkretian tasolla päivittäisissä valinnoissa?

Kantar TSN:n kulutuskäyttäytymistutkimus osoittaa, että entistä useampi, kaikissa ikäluokissa, haluaa nähdä itsensä kuluttajana, jonka valinnat ovat yksilöllisiä ja poikkeavat valtavirrasta. Erityisesti nuoret ovat varmimpia omasta edistyksellisyydestään.

Silti tiedämme, että liha käy kaupaksi entiseen malliin, punaisen lihan kulutus kasvoi vielä 2018. Halpaketjun vaatekaupan ovi aukeaa, vaikka ääneen hehkutetaan kirpputorihankintoja. Hiukset pestään tutulla shampoolla, Kanarian ja Thaimaan valo ja lämpö vetävät vastustamattomasti puoleensa kaamoskansaa.

Muutoksen ei tarvitsekaan tapahtua kerralla, tai se ei tapahdu vaikka tarvitsisi.

Ensin ajatellaan, sitten puhutaan ja asteittain toivovamme muutos siirtyy myös tekemisen tasolle.

Yksilölliset valinnat ovat pelkkä illuusio

Kansainvälisessä vertailussa suomalaiset arvostavat keskivertoa enemmän vakiintunutta ja turvallista elämää, halutaan elää vaatimattomasti eikä tehdä itsestä numeroa.

Yksilölliset valinnat ovatkin illuusiota, olemme vankasti osa massakulttuuria, enenevässä määrin.

Kuvittelemme tekevämme yksilöllisiä valintoja oman maun mukaan, todellisuudessa haluamme kuitenkin kuulua hyväksyttyyn valtavirtaan ja tehdä kivoja löytöjä, jotka ovat kullakin hetkellä in-raamin sisällä.

Kuka "edelläkävijä" sanoisi nyt ääneen, että rokokookalusteet, kultakrumeluurit ja rynkkyverhot ovat ihania? Vaikka sekin aika taas koittaa. 80-luvulla kukaan ei halunnut 50–60-luvun designia. Valkoinen "blogi-koti" jo monia ärsyttää, mutta entä jos rakastaa valkoista kotia? Viherkasvit olivat kymmenen vuotta sitten mummosisustusta. Nyt myös opiskelijapojat sisustavat viherkasveilla.

Kulttuurimme nuoruus taitaa tässä puhua. Ei ole vuosisatojen design-perinteitä, talonpoikaiskalusteita pidemmälle emme pääse.

Myös kulttuurimakumme homogeenisuuden ihmetyttäessä voi katseen kääntää taidehistoriamme nuoruuteen.

Vasta 1790 perustettiin Turun Soitannollinen Seura, saksalaissyntyistä Fredrik Paciusta pidetään suomalaisen musiikin isänä, 1800-luvun puolivälissä hän sävelsi Maamme-laulun kuten myös ensimmäisen suomalaisen oopperan, Kaarle-kuninkaan metsästyksen. Suomen taide ja taide-elämä alkoi muotoutua vasta 1800-luvun lopulla.

Mitä kaikkea löytyykään Euroopan taidehistoriasta ja kulttuureista ennen sitä….

Haluamme erottautua, mutta hyväksytyllä tavalla

Väestön ikääntyessä myös viisikymppiset kokevat olevansa melko nuoria. Itsekin ajattelen olevani suhteellisen avarakatseinen ja avoin, jopa nälkäinen uudelle tiedolle. Nämä ominaisuudet mielletään nuorten omaisuudeksi. Vaikka todellisuudessa nuoruuteen kuuluu erityisesti oikeassa olemisen eetos ja ehdottomuus.

Kun ajassa on nyt vahvasti läsnä turhan pois karsiminen ja elämän yksinkertaistaminen, onkin meillä keski-ikäisillä lievä etulyönti-asema. Tähän elämänvaiheeseen nuo teemat kuuluvat monella tasolla. Maailma ei enää kuiski korvaan pelkkiä mahdollisuuksia ja lupauksia. Elämä alkaa näyttäytyä myös luopumisen taiteena. Ei ole enää tarvetta hamstrata tavaraa kotipesään, pikemminkin päästä tavarasta eroon. Vähitellen osaa rauhoittua myös pienten asioiden äärelle, kun ei ole niin paljon valloitettavaa. Kehon rajallisuus konkretisoituu. Silti voi vielä vaihtaa alaa, aloittaa uusia harrastuksia, muuttaa tottumuksiaan. Muttei ehkä ole tarve tehdä asioita niin jyrkästi.

Kyky hellittää luo elämänlaatua.

Ystäväpiiristäni moni on tasan samassa, valintaa ja karsintaa harrastavassa elämänvaiheessa, ikähaitari tosin on melko laaja. Olemme siis laumasieluja, vaikka meistä varmasti jokainen kokee tekevänsä valtavirrasta poikkeavia valintoja.

Kaikki haluamme samantyylisiä erilaisia asioita, olla erikoisia sopivalla tavalla, erottua joukosta hyväksytyllä tavalla. Mitä tahansa erikoisuuksia haaviimme saamme, jollakin on jo samanlainen.

Wille Crafoord teki teemasta loistavan, Grammy-palkitun biisin ”Samma typ av annorlunda saker” jo 1997. Kertosäe kuuluu näin:

”för alla vill ha samma typ av annorlunda saker

och vara lite udda på ett likadant sätt

så vad vi än försöker när vi söker nya smaker

då har nån annan jävel garanterat en dubblett”

Tämän kolumnin myötä kiitän teitä, lukijoitani. Kaksi vuotta on seurassanne vierähtänyt, olen saanut jakaa kanssanne näkemyksiä lukuisista teemoista, kirjoittamalla selvittää myös itselleni, mitä ajattelen ja tunnen. Nyt on aika siirtyä uusien haasteiden pariin.

Toivotan jokaiselle antoisaa ja sopivasti oman oloista alkanutta vuosikymmentä!

Kiitos!