Raahen Seutu: Viinan myynnistä epäiltyä vaaditaan eroamaan

Oulun vaalipiirissä eduskuntavaaliehdokkaana oleva Siikasalon seurakuntapastori Pekka Elonheimo on siviilityössään vaikeuksissa.

Viime perjantaina Elonheimon asunnosta löydettiin pari sataa litraa viinaa. Miestä epäillään pimeän viinan myynnistä.

Raahen Seudun mukaan Elonheimolta on otettu pois rippikouluun ja nuorisotyöhön liittyvät tehtävät. Siikasalon kirkkoherra Lauri Haapala on suositellut pastorille eroamista.

Elonheimo on aloittanut virassaan viime kesäkuussa ja hänellä on vuoden koeaika. Hän tyrmää eroajatuksen.

— En missään nimessä aio noudattaa kirkkoherran suositusta. On käynyt monin tavoin selväksi tämän puolen vuoden aikana, että minua tarvitaan täällä, Elonheimo sanoo.

Elonheimon mukaan erosuosituksen taustalla on pitkä lista toimia, jotka ovat herättäneet pahennusta niin sanotuissa perinteisissä piireissä.

— Kirkkoherra ei hyväksy esimerkiksi sitä, että pidin jouluyön hartauden Ruukin Tervatuvassa. Kirkkoherra on myös epäillyt sairaslomani oikeellisuutta. Lisäksi minun on väitetty esiintyneen humalassa häätilaisuudessa, Elonheimo luettelee.

Erityisen pahoillaan seurakuntapastori sanoo olevansa rippikoulutyön hyllytyksestä. Kirkkoherra Lauri Haapala vahvistaa, että tehtäviä on karsittu.

— Pitää paikkansa, että seurakuntapastori ei enää hoida lapsi- ja nuorisotyötä. Olen siirtänyt ne tehtävät itselleni, Haapala sanoo.

Taustalla olevia syitä kirkkoherra ei lähde ruotimaan julkisuudessa.

Siikasalon seurakunnan tilannetta on käsitelty myös Tuomiokapitulissa. Korkeammalta taholta toivotaan, että ratkaisu yritettäisiin löytää neuvottelujen avulla.

(MTV3)

Aiheesta lisää:

Lue myös:

    Uusimmat