Rutte ja Trump tapasivat keskiviikon ja torstain välisenä yönä.
Naton pääsihteeri Mark Rutte on kertonut joidenkin valtioiden johtajille, että Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump haluaa seuraavien päivien aikana konkreettisia sitoumuksia siitä, että nämä auttavat turvaamaan Hormuzinsalmen.
Asiasta kertoo kaksi eurooppalaista diplomaattia uutistoimisto Reutersille.
Trump ja Rutte tapasivat keskiviikon ja torstain välisenä yönä Washingtonissa. Rutte kuvaili kaksikon käymiä keskusteluja CNN:lle "hyvin suoriksi ja avoimiksi".
Ennen tapaamista Valkoisen talon tiedottaja sanoi, että Trump aikoo keskustella Rutten kanssa Yhdysvaltojen erosta puolustusliitto Natosta.
Trump on ollut vihainen Euroopan Nato-maiden päätöksestä olla osallistumatta Iranin sotaan. Trump vaati Euroopan maita auttamaan Yhdysvaltoja Hormuzinsalmen avaamisessa.
Valkoinen talo on kuvaillut Iranin sotaa "testiksi", jossa Nato-maat epäonnistuivat.
Lue myös: Kommentti: Nato on kuin parisuhde – tiettyjä asioita ei sanota "testin" vuoksi
Hormuzinsalmi on ollut käytännössä suljettu helmikuun lopulta lähtien, jolloin Yhdysvallat ja Israel aloittivat sodan Irania vastaan.
Iranin päätös sulkea Hormuzinsalmi on tukkinut noin viidenneksen kaikesta maailman öljykaupasta.
Presidentti Trumpin ehto tiistain ja keskiviikon välisenä yönä alkaneelle tulitauolle on, että Iran avaa Hormuzinsalmen. Meriliikennettä tarkkailevien sivustojen mukaan vain muutama öljytankkeri on mennyt Hormuzinsalmen läpi tulitauon alkamisen jälkeen.
Uutinen päivittyy.
