Puuma hyökkäsi kahdeksanvuotiaan pojan kimppuun keskellä naapurustoa – isän esimerkillinen toiminta pelasti lapsen

Puuma ilmestyi takapihalle kalifornialaisella asuinalueella 0:50
Katso video: Puuma tallusteli takapihalla Kaliforniassa!

Kahdeksanvuotias poika haavoittui vakavasti puuman hyökätessä hänen kimppuunsa Coloradon osavaltiossa Yhdysvalloissa.

Asiasta uutisoivan Independentin mukaan poika oli leikkinyt veljensä kanssa trampoliinilla kotinsa pihalla Baileyn kaupungissa.

Pojan ystävä naapurista oli huutanut poikaa käymään pihallaan. Pojan juostessa kaverinsa luo, puuma oli syöksynyt pojan kimppuun ja purrut häntä päähän, osavaltion villieläin- ja puistoviranomaiset kertovat.

Isä riensi hätiin

Pojan veli oli juossut sisään taloon hakemaan perheen isää paikalle. Isä oli kiirehtinyt hätiin ja nähnyt puuman lapsensa päällä. Miehen lähestyessä villipedon ote hellitti ja se luikki pakosalle.

– Hän teki kaiken, mitä neuvoisimme ketä tahansa tekemään. Hän juoksi sitä kohti ja teki itsensä suureksi ja äänekkääksi, kehuu villieläinviraston tiedottaja Rebecca Ferrel.

Viranomaisen mukaan puuma saattoi erehtyä lasten korkeita ääniä saaliiseläimeksi, ja pojan juokseminen saattoi laukaista sen saalistusvietin. Puumaa on yritetty tapahtuneen jälkeen jäljittää koirien avulla sekä ansoja asettamalla.

Poika vietiin vakavasti loukkaantuneena sairaalaan, mutta hänen tilansa on vakaa.

Kolmas puumahyökkäys tänä vuonna

Coloradon osavaltiossa puuman hyökkäys on jo kolmas vastaava tapaus tänä vuonna. Viranomaiset arvelevat ihmisen ja puumien kohtaamisten lisääntyneen, koska myös osavaltion väestömäärä on kasvanut.

Sitten vuoden 1990, osavaltiossa on ollut yhteensä 22 puumahyökkäystä, joista kolme kuolettavia.

Lue myös:

    Uusimmat