Luonnon helmassa lenkkeillyt yhdysvaltalaismies koki elämänsä yllätyksen, kun villi puuma kävi hänen kimppuunsa. Villipedon ruumiinavaus on nyt paljastanut sen olleen vielä pentu.
Travis Kauffman oli helmikuussa lenkillä Coloradon osavaltion Fort Collinsissa sijaitsevalla vaellusreitillä. 32-vuotias mies oli kuullut takaansa havujen rapinaa.
Ympäri käännyttyään lenkkeilijä katsoi silmästä silmään villiä puumaa. Mies yritti ensin säikyttää villipedon tiehensä huutamalla ja käsiään huitomalla.
Kolmen minuutin verinen kamppailu
Puuma sen sijaan iski hampaansa kiinni Kauffmanin ranteeseen ja raapi tätä kasvoista ja kaulasta. Mies antoi takaisin samalla mitalla. Kertomansa mukaan hän sai iskettyä puumaa kivellä ja pistettyä sitä maassa lojuneilla kepeillä.
Lopulta Kauffman sai kellistettyä puuman ja painettua jalallaan eläimen kurkkua niin kauan, kunnes eläin lakkasi riuhtomasta. Lenkkeilijä selvisi taistelusta viiltohaavoin.
Puuman ruumiinavauksesta selvisi uutta tietoa
Kuolleen eläimen ruumiinavauksesta selvisi, että se kuoli kuristumiseen ja iskusta aiheutuneisiin ruumiinvammoihin. Näin ollen viranomaiset saivat vahvistuksen Kauffmanin kertomukseen tapahtumien kulusta, kertoo The Independent.
