Kiina ja Venäjä allekirjoittivat yli 20 sopimusta.
Kiina ja Venäjä ovat sitoutuneet yhdessä itsenäiseen maailmanpolitiikkaan sekä strategiseen yhteistyöhön maailman vakauttamiseksi. Pekingissä torstaina vierailunsa päättänyt Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Kiinan presidentti Xi Jingping allekirjoittivat yhteistyöstä julistuksen.
Maiden väliset neuvottelut päättyivät lisäksi yli 20:een kauppa- ja teknologiasopimukseen, mutta tärkein tavoite jäi saavuttamatta eli kaasuputki. Putin on jo vuosia ajanut Siperian Voima 2 -kaasuputkea, joka voisi kuljettaa vuodessa jopa 50 miljardia kuutiometriä maakaasua Venäjän arktisilta kaasukentiltä Mongolian kautta Kiinaan.
Johtajat asettivat itsensä yhä selvemmin uuden kansainvälisen järjestyksen eturintamaan.
Putinin mukaan tärkeintä on, että maat ovat sitoutuneet itsenäiseen ulkopolitiikkaan ja toimivat tiiviissä yhteistyössä.
– Tärkeää on, että maat ovat merkittävä vakauttava voima maailmanpolitiikassa. Työskentelemme yhdessä rauhan ja yleismaailmallisen vaurauden puolesta, Putin sanoi.
Venäjän ja Yhdysvaltojen presidenttien isännöinti lyhyen ajan sisällä vahvistaa Xin tavoitetta vakiinnuttaa Kiinan asema globaalina välittäjävaltana.
– Maailma ei ole tänä päivänä rauhallinen. Yksipuolisuus ja hegemonia tuovat vakavia vaaroja. Maailmaa uhkaa paluu viidakon lakiin. Ehdotukseni ihmiskunnan yhteisestä tulevaisuudesta ovat saaneet laajaa tukea kansainväliseltä yhteisöltä, myös Venäjältä, Xi sanoi.

