Jarkko Oikarinen seuraa Janne Laukkasta Pelicansin urheilutoimenjohtajana.
Pelicans julkisti keskiviikkona Jarkko Oikarisen uudeksi urheilutoimenjohtajakseen. 41-vuotias mies aloittaa tehtävässään lahtelaisessa jääkiekon SM-liigaseurassa välittömästi.
Pelaajaurallaan Suomen lisäksi Ruotsissa ja Itävallassa kiekkoillut Oikarinen on toiminut viime vuodet ruotsalaisen Kalmar HC:n johdossa apulais-GM:nä ja sittemmin urheilujohtajana. Kalmar on pelannut viimeisimpinä kausina maansa toisella sarjatasolla.
"On ryhdyttävä tekemään"
Pelicansin tuore toimitusjohtaja Juuso Pulliainen kertoo, ettei seura etsinyt urheilupomokseen nimeä vaan oikeaa profiilia.
– Haimme henkilöä, joka ymmärtää, miten urheilutoimintaa rakennetaan ja miten pelaajamarkkinaa katsotaan ennakoivasti. Jarkossa yhdistyvät rakentajan ajattelu, kansainvälinen ymmärrys ja vahvat verkostot erityisesti Pohjois-Amerikan suuntaan, Pulliainen sanoo.
Oikarisen vahvuuksiksi luetellaan tiedotteessa eri kiekkokulttuurien ymmärtäminen ja laajat kontaktiverkostot Suomessa, Ruotsissa ja Pohjois-Amerikassa.
– Nykyjääkiekossa ratkaisevaa ei ole vain se, kenet kaikki jo tuntevat. Ratkaisevaa on se, kuka löytää oikean pelaajan ajoissa ja osaa rakentaa tämän ympärille toimivan kokonaisuuden. Tätä osaamista Jarkko tuo Pelicansiin, Pulliainen perkaa.
Oikarinen hyppää 10 vuotta Pelicansin urheilutoimenjohtajana toimineen, vastikään tehtävän jättäneen Janne Laukkasen paikalle.
– Pelicansissa on tehty paljon oikein Janne Laukkasen johdolla, ja tästä on hyvä jatkaa yhdessä seuran kanssa. Haluan tuoda urheilutoimintaan selkeyttä, lisää yhdessä tekemistä ja uskoa pitkäjänteiseen työntekoon. On ryhdyttävä tekemään ja katsottava, mihin voidaan päästä, sen sijaan että puhutaan suuria siitä, mitä tullaan tekemään, Oikarinen kommentoi.
Hän ilmaisee tavoitteeksi rakentaa kilpailukykyä pitkäjänteisesti niin, että seura pystyy taistelemaan vuodesta toiseen "mahdollisimman korkealla tasolla".

