Ilmavoimien harjoitus Jokioisilla kestää torstai-iltaan saakka. kakkostie avataan liikenteelle perjantaihin puoleen päivään mennessä.
Ilmavoimat harjoittelee parhaillaan varalaskupaikalla Jokioisilla. Harjoitusten takia osa kakkostiestä on suljettu perjantaihin saakka.
Harjoitukseen osallistuu ilmavoimien kalustoa kuljetuskoneista Hornet-hävittäjiin. Mukana on myös F-35B -hävittäjiä Italiasta.
Kakkostien suljettu osuus muodostaa tarvittaessa hävittäjien kiitotien, joka on lentäjälle vaativa.
– Se on tarkkuutta vaativaa toimintaa. Pitää laskeutua keskelle. Kiitotien leveys on 24 metriä, kertoo Satakunnan lennoston komentaja, eversti Markus Leivo.
Maantietukikohdilla on keskeinen merkitys Suomen ilmanpuolustuksen järjestämisessä. Leivo toteaa, että ilmavoimilla on kyky hajauttaa kalustoa ja toimintaa.
– Emme halua jäädä yhteen tukikohtaan liikkuvaksi maaliksi, vaan haluamme hajauttaa kykyjämme useampaan eri paikaan, Mukaan lukien näille maantietukikohdille, Leivo toteaa.
Maantielle laskeutui myös ilmavoimien yhteyskoneita. Harjoitukseen osallistuneet italialaishävittäjät sen sijaan eivät päässeet laskeutumaan matalien pilvimassojen vuoksi.
Lentotoiminta jatkuu Jokioisilla torstai-iltaan saakka ja tieosuus avataan perjantain aikana.
