Puolustusministeri kommentoi Iranin tilannetta eduskunnassa.
Puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok.) mukaan on vakava merkki, jos Yhdysvallat iskee siviilikohteisiin. Häkkänen viittaa kansainvälisen oikeuden rajoitteisiin.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on vaatinut öljykuljetuksille tärkeän Hormuzinsalmen avaamista ja uhannut Irania esimerkiksi iskuilla voimalaitoksiin ja infrastruktuuriin.
Trump kirjoitti tänään, että kokonainen sivilisaatio Iranissa todennäköisesti kuolee tänä yönä.
Häkkänen arvioi, että Iranin kyky vastaiskuihin on tullut Trumpille yllätyksenä.
"Joudutaan Suomen valtionjohdossa olemaan tarkkana"
Häkkäsen mukaan Suomeen ei kohdistu erityisiä pyyntöjä auttaa jollain tavoin Hormuzinsalmen avaamisessa.
– Kaikki tietävät meidän asemamme ja sen, että kalustomme ja henkilöstömme ovat sidotut lähialueemme valmiuteen ja puolustuksemme ylläpitämiseen, Häkkänen totesi toimittajille eduskunnassa.
Hän arvioi kuitenkin, että Natoon kohdistuu erilaisia paineita, kun puolustusliiton huippukokous heinäkuun alussa Ankarassa lähestyy.
– Se järjestetään vielä Turkissa alueella, jonne on tullut Iranistakin muutama ohjus. Erilaiset jännitteet kohdistuvat ihan alueellisestikin jo siellä voimakkaammin, ja sen jälkeen tietysti Natoon kohdistuu erilaisia paineita. Totta kai joudutaan Suomen valtionjohdossakin olemaan aika tarkkana ja hereillä tässä kevään mittaan, Häkkänen toteaa.
