Putoamista vastaan kevään taistellut Tottenham onnistui säilyttämään paikkansa Valioliigassa, kun se voitti kauden päätöskierroksella Evertonin 1–0 Joao Palhinhan maalilla.
Toinen lontoolainen suuri seura puolestaan suistuu sarjaporrasta alemmaksi, kun West Hamille ei riittänyt päätöskierroksen 3–0-voitto Leedsistä sarjapaikan turvaamiseen.
Kolmeen tappioon kautensa päättänyt West Ham ehti pelata Valioliigassa 14 peräkkäistä kautta.
Sarjassa jatkava Tottenham nimitti päävalmentajakseen italialaisen Roberto de Zerbin maaliskuun lopussa, kun seuralla oli jäljellä seitsemän ottelua. Seitsemästä ottelusta De Zerbin alaisuudessa Tottenham voitti kolme, pelasi kaksi tasan ja hävisi kaksi.
Toisaalla nähtiin yllätys, kun Sunderland voitti Chelsean 2–1 ja eteni ensi kaudeksi Eurooppa-liigaan. Kymmenenneksi jäänyttä Chelseaa ei nähdä ensi kaudella Euroopassa.
Mestaruuden aiemmin varmistanut Arsenal päätti kautensa 2–1-voittoon Crystal Palacesta Gabriel Jesusin ja Noni Madueken maaleilla.
Päätöskierroksella tehtiin myös Valioliigan historiaa, kun Bruno Fernandes otti yksin haltuunsa sarjan yhden kauden syöttöennätyksen. Fernandes tarjoili ottelun avausmaalin ja teki Unitedin kolmannen osuman 3–0-voitossa Brightonista.

