Sofia Hellqvistiä on koulutettu prinsessaksi jo yli kolmen vuoden ajan.
Ruotsin prinssi Carl Philipin ja Sofia Hellqvistin kesäkuisesta kihlauksesta on kulunut tasan puoli vuotta, ja niin ikään puolen vuoden päästä juhlitaan häitä Tukholmassa.
Sofian prinsessakoulu on kuitenkin kestänyt jo paljon pidempään. Hän tapasi Carl Philipin kesällä 2009 ja tammikuussa 2010 heidän uutisoitiin seurustelevan. Aftonbladetin mukaan Sofian koulutus prinssin puolisoksi on alkanut jo vuonna 2011.
– Prinssin vaimoksi tuleminen ja Ruotsin edustaminen on iso vastuu. Mikään ei ole enää yksityistä, hyvässä tai pahassa, hoviasiantuntija Roger Lundgren sanoo.
Häiden jälkeen kuningas Kaarle Kustaa päättää, saako Sofia prinsessan tittelin.
Useita mentoreita
Häiden järjestelystä vastavan kenraalimajuri Håkan Pettersonin tehtävänä on varmistaa, että seremonia menee niin kuin pitää, hääpari käyttäytyy oikein ja vastaa oikein median kysymyksiin.
Sofian mentoreista tärkein on bisnesnainen Barbro Ehnbom, jonka perustamaan kunnianhimoisten ja älykkäiden naisten ryhmään hän kuuluu. Myös kruununprinsessa Victoria, kuningatar Silvia ja prinsessa Christina ovat kouluttaneet Sofiaa prinssin puolisoksi.
– Hän tulee hyvin toimeen kuningasperheen jäsenten kanssa, mikä tietenkin on tärkeää. Tietysti on myös järkeen ja etikettiin perustuvia ohjeita, joita hänen pitää opetella, Lundgren selittää.
Yksi osa prinsessakoulua on myös pukeutumisneuvonta. Aftonbladetin mukaan Sofian stylistina on monissa julkisissa esiintymisissä toiminut Camilla Åstrand. Kihlajaisjuhliin hänet tosin stailasi kruununprinsessa Victorian kotiapulainen .
