Prinssi William pohtii paluuta vanhoihin työtehtäviinsä – tahtoo kantaa kortensa kekoon koronakriisin keskellä

Korona pähkinänkuoressa – Tämä kaikki sinun täytyy tietää viruksesta 1:55
Tämä kaikki sinun täytyy tietää koronaviruksesta

Brittilehti The Sunin mukaan prinssi William harkitsee paluuta ambulanssihelikopterin puikkoihin, koska tahtoo kantaa kortensa kekoon koronakriisissä.

Prinssi William on viime aikoina ollut kaikkein näkyvin Britannian kuninkaallisen perheen jäsen, kun kuningatar Elisabet on vetäytynyt linnaansa turvaan koronavirusta ja prinssi Charles puolestaan työskennellyt eristyksissä saatuaan koronavirustartunnan.

Brittilehti The Sun kertoo, että prinssi William tahtoisi kuitenkin tehdä vielä enemmän ja kantaa konkreettisesti kortensa kekoon vaikeassa tilanteessa.

Lehden saamien tietojen mukaan William nimittäin on sanonut yksityisesti, että tahtoisi palata aiempaan työhönsä ambulanssihelikopterin puikkoihin.

37-vuotias prinssi työskenteli ensiaputehtäviin käytettävässä helikopterissa kaksi vuotta ennen kuin vetäytyi tehtävistä vuonna 2017.

– William on harkinnut vakavasti palaamista ambulanssihelikopterin pilotiksi meneillään olevan pandemian takia, lähde sanoo The Sunille. 

– Hän tahtoo auttaa, mutta se on vaikeaa, sillä hän jätti työn aikoinaan voidakseen hoitaa enemän kuninkaallisia velvollisuuksia. Se rooli on nyt entistä tärkeämpi, kun Charles on ollut sairaana, Harry poistui hovista ja Andrew ei tee kuninkaallisia edustustehtäviä.

Lehden väitteitä tukee osaltaan myös se, että William sanoi kaipaavansa vanhaa työtään, kun hän vieraili aiemmin maaliskuussa hätäkeskuksessa.

Hovilla oli lisäksi maanantaina myös iloisia uutisia, kun Clarence house tiedotti 71-vuotiaan prinssi Charlesin päässeen pois seitsemän päivän koronaeristyksestään ja voivan hyvin.

Myös 93-vuotiaan kuningatar Elisabetin ja 98-vuotiaan prinssi Philipin kerrotaan voivan tällä hetkellä hyvin. Kuninkaallinen pari vetäytyi 19. maaliskuuta Windsorin linnaan, sillä he kuuluvat korkean ikänsä vuoksi koronaviruksen riskiryhmään.

Lue myös:

    Uusimmat