Presidentinvaaleista on tulossa vuosikymmenen vaalit. Peliasetelma on selkiintynyt - viimeistään nyt, kun odotettu ilmoitus tuli viikonvaihteessa siitä, että Timo Soini lähtee mukaan.
Vaalikampanjasta voi näin myös hyvällä syyllä ennakoida kansalaisia sytyttävää.
Puolueiden kokenein vitja on kisassa mukana. Jokainen ehdokas on omalla tavallaan vahva persoona ja tarvittaessa verbaalinen akrobaattikin.
Kuusi vuotta sitten tässä vaiheessa presidentinvaalikisaa arvioitiin, että vaaleista tulee tylsä läpihuutojuttu. Istuva presidentti Tarja Halonen saisi heti kättelyssä yli 50 % äänistä, eikä toista kierrosta tarvittaisi. Vaan toisin kävi. Kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistö pinkoi toiselle kierrokselle ja porvariyhteistyötä hallituksessa ennakoiden keskusta liputti kokoomuksen ehdokkaan puolesta toisella kierroksella.
Vaaleista siis tuli kuin tulikin äärimmäisen jännittävät. Ne synnyttivät Niinistö-ilmiön, joka eduskuntavaleissa keräsi 60 000 ääntä Uudeltamaalta. Sen jälkeen Niinistö on loistanut gallupien kuninkaana. Nyt pelkästään sen suosion varaan ei parane jättäytyä. Takaa voi tulla yllättäjä.
Jos presidentinvaaleista pitäisi jotain ennustaa, on se sitä, ettei niistä voi oikein ennustaa mitään. Kaikki on mahdollista.
Yllättäviä tilanteita eteen tuo sekin, kun ehdokkaat etsivät laajempaa kannatuspohjaa itselleen ja ottavat etäisyyttä puolueeseensa.
SDP:n Paavo Lipponen on tunnetusti demarien oikean laidan kulkija, jota osa vasemmistodemareista vierastaa ja syyttää väärästä talouspolitiikasta, joka on johtanut puoluetta vaalitappioiden tielle. Niinistö taas kurmottaa kokoomusta väärästä EU-politiikasta ja näpäyttää puheenjohtaja pääministeri Jyrki Kataista tuon tuostakin. Hauskaa on nähdä, miten voimamiehet, jotka veivät Suomen euroon ja olivat kovan talouspolitiikan takuumiehinä 90-luvun laman jäljiltä, ottavat mittaa toisistaan.
Sitten on tietysti presidentinvaalien ja monen muun vaalin konkarin keskustan Paavo Väyrynen, jota oma puoluejohto tukee, kun ei muuta voi. Väyrysessä keskustalla on paljon pelissä. Omituista kyllä Paavo Väyrysen pitäisi hankkia kaiken kokemuksensa päälle nyt oikeanlaista poliittista uskottavuutta. Jos jää vaalien kuriositeetiksi ja hauskaksi jipoksi, ei se auta Väyrystä eikä todellakaan keskustaa.
Keskustalle painajainen nimeltä Soini voi viedä siemenperunatkin oppositiotaivalta opettelevan puolueen kellareista.
Soinille tosin riittää myös tekemistä omissaan. Jos hän joutuu jatkuvasti selittelemään kansanedustajiensa möläyksiä, se voi koitua Soinin omankin kannatuksen uhkaksi. Presidentiltä odotetaan kansaa kokoavaa vahvaa arvojohtajuutta. Nakkikioski-tyylisiä huuteluja jatkuvasti ratkomaan joutuva ei sillä tavoin painoarvoaan lisää.
Pekka Haavisto liberaalina, suvaitsevana ja kansainvälisyyttä korostavana pystyy vaaleissa nostamaan profiiliaan ja erottumaan joukosta. RKP:n Eva Biaudet tuo samoja sävyjä keskusteluun. Heidän onnistumisensa vaikuttaa kuitenkin lähinnä siihen, ketkä muut pääsevät toiselle kierrokselle.
EU-politiikka - se, joka ei presidentille kuulu - nousee vaaleissa asialistan kärkeen ja sivuaa myös vahvasti talouspolitiikkaa, joten siitäkin puhutaan.
Jo nyt muutamat vaikuttajat muistelevat miten presidentti Martti Ahtisaari nimitti silloisen pääministeri Esko Ahon harmiksi työllisyyskysymyksiä ratkomaan ns. Pekkasen työryhmän. Jos arvata saa, tästä joukosta nouseva presidenttikin haluaa valtaansa vastaavasti käyttää.
Ulkopolitiikassa presidentillä on valtaa ja merkitystä. Venäjän käynnistynyt kahden kauppa presidentinvaihtoviikoilla nostaa Putinin ja presidentintehtävän jälleen keskiöön Venäjällä ja sekin varmasti sopii vahvaa presidentinroolia hamuaville ykkösehdokkaillemme.
Nato-jäsenyys nousee myös keskusteluun. Sitä ei voida välttää kun turvallisuuspolitiikasta puhutaan ja puolustusvoimien suuret säästöpaineet ovat tosiasia. Tässäkin tulemme näkemään vielä ovelia silmänkääntötemppuja siitä, kuka sitä Natoa nyt oikeastaan kannattaakaan.
Vaihteeksi olisi kuitenkin hienoa, jos kovan luokan päättäjämme näyttäisivät kansakunnalle suuntaa itse ja oma-aloitteisesti eikä pelkästään tyydyttäisi peesaamaan oletettuja kansalaisten tuntoja. Epämääräisen kansan äänen taakse pakoilu ei ole johtajuutta.
Jos halutaan vahvana johtajana profiloitua, sitä pitää rohkeasti näyttää ja käyttää jo ennen vaaleja.
Pääministeri Jyrki Katainen toivoi tulevilta presidentinvaaleilta kansaa eheyttävää keskustelua. Toivoa sopii. Mutta uskallan silti ennustaa, että sanansäilää käytetään ja kovat paineet kentältä nostavat vastakkainasettelua kuin itsestään vaikka haluttaisiinkin pysyä asialinjalla. Kaksivaiheinen kansanvaali tuo kansasta esiin kaikki piirteet eikä pelkästään niitä hyviä. Toisen kierroksen loppusuoran alkaessa veri vasta punnitaankin.