Minä, joka olen aina uskonut sananvapauteen ja siihen, että journalismin keinoin voi ja pitää yrittää parantaa maailmaa, olen hämmentynyt.
Euroopan uudet, presidentti Sauli Niinistön sanoin ”Vaaran vuodet” ovat havahduttaneet minut ja uskon, että monet muutkin.
Toisen maailmansodan jälkeen pahin pakolaisvirta Euroopassa vaatii meiltä vastauksia totisiin kysymyksiin: Miten ihmisiä voidaan auttaa lähtömaissaan ja toisaalta siihen, että hädänalaisia turvapaikanhakijoita on yhtäkkiä rajoillamme satojatuhansia ja määrät kasvavat yhä.
Eivätkä vastaamaan joudu vain ylätason poliitikot ja rajaviranomaiset, vaan myös tavalliset kuntapäättäjät ja kansalaiset ympäri maanosan.
Reaktiot ovatkin olleet kaksijakoisia. Toisaalla on toivotettu hakijat tervetulleiksi ja heitä pyydetään jäämään. Talousveturi Saksa tarvitsee työntekijöitä.
Toisaalla on nähty vastenmielisiä hyökkäyksiä turvapaikkakeskuksiin, väkivaltaa ja aggressioita. On nähty paljon vihapuhetta sosiaalisessa mediassa ja pelkoa kunnissa, kun pitäisi päättää vastaanottokeskusten avaamisesta.
Outoja aikoja siis eletään Euroopassa, joka itsekin on monesti kokenut sodan kauhut pakolaisvirtoineen. Pakoon on lähdetty sotaa, natseja ja kommunismia.
Pakolaiskriisi synnyttää jälleen piikkilanka-aitoja kuten Unkarissa – maassa, jonka rajoilta vuonna 1989 alkaneet tapahtumat johtivat Berliinin muurin murtumiseen, Neuvostoliiton hajoamiseen ja kylmän sodan päättymiseen.