Presidentti Sauli Niinistö pitää hyvänä asiana, että perustuslakivaliokunta päätti käynnistää esitutkinnan ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) toiminnasta. Näin asiat tulevat selvitettyä, Niinistö sanoi Ylen Ykkösaamussa.
Perustuslakivaliokunta kertoi tällä viikolla käynnistävänsä esitutkinnan Haaviston al-Holin leiriin liittyvistä toimista. Esitutkinta koskee sitä, miksi Haavisto halusi siirtää konsulipäällikkö Pasi Tuomisen toisiin tehtäviin. Esitutkinnan tekee valtakunnansyyttäjä.
Niinistö uskoo, että Haavisto kykenee hoitamaan ulkoministerin tehtäviä esitutkinnan aikana, vaikka tilanne voikin olla tälle kiusallinen.
Presidentin mukaan tilanne ei vaaranna Suomen ulkopoliittista linjaa.
Erityisesti tyttöjä pitää auttaa
Suomen sisäministeriö kertoi tänä aamuna valmistelevansa alaikäisten ja muiden haavoittuvassa asemassa olevien turvapaikanhakijoiden siirtoja Välimeren alueelta. Käytännössä tämä tarkoittaa ensisijaisesti lapsia ja yksinhuoltajaperheitä.
Niinistön mukaan Suomen tulee auttaa etenkin pieniä lapsia ja tyttöjä.
– Lähtökohta on, että me autamme niitä, jotka ovat todellisissa vaikeuksissa. Ja kaikkein suurimmissa vaikeuksissa minun ymmärtääkseni – ja nyt en tunne paikallisia olosuhteita, mutta ihan maalaisjärjellä ajateltuna ovat kaikkein pienimmät lapset ja tytöt, Niinistö sanoi Ylellä.
