Presidentti Niinistö myönsi BBC:lle pitkän tivaamisen jälkeen: "Uskon, että Putin on vastuussa tapahtuneista rikoksista" – kertoi aikoinaan esitelleensä Putinin äidilleen
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on maailmalla haluttua haastatteluseuraa nykyisessä maailmantilanteessa.
Maanantaina Niinistö antoi haastattelun Britannian yleisradioyhtiö BBC:n HARDtalk-ohjelmassa toimittaja Stephen Sackurille.
Haastattelun aluksi Niinistöltä kysyttiin sotilasliitto Natoon liittymisen merkittävyydestä. Niinistön mukaan päätös, vaikkakin nopea, ottaa vauhtia kylmän sodan päättymisestä 1990-luvun alussa. Sen jälkeen Suomen aseistus on pääosin ollut yhdysvaltalaisvalmisteista ja "olemme olleet valmiudessa jo pitkään".
Juttu jatkuu videon jälkeen.
Sackur tiedusteli, että kertoiko aiempi nihkeys Nato-jäsenyyteen kasvaneesta pelosta olla Venäjän naapurissa. Niinistö toppuutteli, että kyse oli pikemminkin ikään kuin pragmaattisesta näkemyksestä, että emme tarvitse Natoa juuri nyt. Ovi mahdolliselle Nato-jäsenyydelle kuitenkin haluttiin pitää auki.
– Mutta mitä tapahtuikaan viime marraskuussa. (Presidentti Vladimir) Putin piti puheen, jossa painotti, ettei Nato saisi laajentua enää. Se oli valtava viesti (Suomelle). Olimme aiemmin alleviivanneet sitä, että Suomi on sotilaallisesti liittoutumaton, ja ajattelimme, että se myös tasapainottaisi tilannetta. Nyt Venäjä sanoikin, että ette saa liittyä, Niinistö sanoi.
Juttu jatkuu videon jälkeen.
"Saatat kutsua sitä peloksi, mutta minä näen asian toisin"
Putinin painokkaista lausunnoista huolimatta Suomi jätti jäsenhakemuksensa Natoon toukokuussa.
Niinistö soitti asiasta suoraan Putinille. Putin otti Niinistön mukaan asian rauhallisesti, toteamalla tosin, että ”teette virheen”. Niinistö sanoo olevansa varma siitä, että Putin tiesi, missä soittoaikeissa hän oli ja, että Putin oli päättänyt ottaa asian rauhallisesti.
Niinistö ei lähde haastattelussa BBC:n toimittajan peliin mukaan. Hän sanoi, etteivät suomalaiset pelkää Venäjää, mutta ovat varuillaan.
– Suomalaisilla on hyvä tietämys Venäjästä vuosisatojen ajalta, eikä se ole aina ollut niin valoisa. Venäjän hyökkäys Ukrainaan maaliskuussa kertoi meille siitä, että olemme olleet varuillaan todellisesta syystä.
Juttu jatkuu videon jälkeen.
Niinistön Hilkka-äiti esiteltiin Putinille
Haastattelussa ruodittiin myös Niinistön ja Putinin henkilökohtaista suhdetta.
Sackur pohjustaa aihetta Niinistön ja Putinin monilla tapaamisilla vuosien saatossa, jopa jääkiekon merkeissä ja sillä, että Niinistö on esitellyt Putinin jopa omalle äidilleen, Hilkka Niinistölle.
Niinistö myöntää Sackurille, että hänen äitinsä ja Putin ovat tavanneet toisensa.
– Äitini sattui olemaan silloin virka-asunnollani ja hän halusi nähdä hänet, Niinistö toteaa.
"Onko Putin sotarikollinen?"
Sackur jatkaa keskusteluyhteydestä Putiniin.
Sackur sanoo, että Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi ilmoitti, ettei Ukraina aio neuvotella Putinin kanssa sodan päättämisestä.
Sackur kysyy Niinistöltä, että aikooko Niinistö pitää keskusteluyhteyden auki Putinin kanssa.
Niinistö pohjustaa sillä, että on tietoinen Zelenskyin lausunnosta ja, että niitä seurataan tiiviisti. Sitten toimittaja keskeyttää presidentin.
Juttu jatkuu videon jälkeen.
– Ajatteletko, että Putin on sotarikollinen?
Niinistö vetoaa sotarikosoikeudenkäynteihin ja muihin käynnissä oleviin tutkintoihin, kunnes Sackur kysyy uudelleen painokkaammin.
– Herra presidentti, tiedätte faktat Butshasta ja Mariupolista yhtä selvästi kuin minäkin. Tarvitsetteko te tutkimuksia vastataksenne yksinkertaiseen kysymykseen, onko Vladimir Putin vastuussa sotarikoksista?
Niinistö sanoo, että rikokset tulee tuomita kansainvälisen oikeuskäytännön mukaisesti. Sackur ei anna periksi.
– Onko Putin vastuussa sotarikoksista?
– Näyttää siltä, Niinistö vastaa.
– Onko tuo kyllä?
– Uskon, että Putin on vastuussa niistä tapahtuneista rikoksista, Niinistö vastaa lopulta.
Sackur kiittää presidenttiä selväsanaisuudesta, mutta ihmettelee sitä, kuinka hänellä, Ranskan presidentti Emmanuel Macronilla ja Saksan liittokansleri Olaf Scholzilla riittää vieläkin halua pitää keskustelumahdollisuus Putiniin.
– Tuen Macronin ja Scholzin yrityksiä keskusteluun, mikäli sillä pelastetaan ihmishenkiä, Niinistö vastaa.
Uusimmat
-
10:40
Kansainvälinen poliisioperaatio: Satoja kiloja kannabista Suomeen pumpannut rikollisklaani nalkkiin
-
10:38
Leijonaraati: Suomen yllätystappiosta tiukkaa kritiikkiä Jukka Jaloselle: "Luokatonta"
-
10:23
Kuvat todistavat: Useita Venäjän hävittäjiä tuhoutunut Krimillä väitetyssä ATACMS-iskussa
-
10:15
Tappara kaappasi Leijonissa esiintyneen puolustajan kilpailijalta
-
10:01
Leijonaikonille aukesi suora näköyhteys MM-kullan käännekohtaan – "Antoi hirvittävän määrän energiaa"
-
09:58
Kymmenen laudaturia! Veikka-Julius kirjoitti kevään parhaat yo-tulokset
-
09:54
Näitkö? Öinen valoilmiö hämmensi Suomen taivaalla – syyksi paljastui Venäjä
-
09:48
Poliisi ampui miestä Porissa
-
09:33
Kommentti: Suomen MM-sensaatio maksoi kalliita oppirahoja – näin Leijonat välttää katastrofin Prahassa
-
09:26
Podcast: Helena Koivu avautuu vuosia kestäneestä erodraamasta: "Minulta on viety kaikki"
-
09:14
Venäjä väittää torjuneensa toistasataa ukrainalaislennokkia
-
09:12
Shokkitappio sai Leijonat ymmälleen – selitystä tappiolle ei löytynyt: "Ei yllättänyt yhtään"
-
09:07
Murtunut Sebastian Aho ruoskii kovin sanoin itseään – "Tämä on syvältä"
-
09:00
Maastohiihdon maailmancup-kalenterissa poikkeuksellinen yksityiskohta – Frida Karlsson ihmeissään: "Onko se totta?"
-
08:56
Upea päivä eikä tekisi mieli mennä ulos? Sinäkin saatat tuntea "syyllisyyttä auringonpaisteesta" – tästä on kyse
-
08:35
Yksi tekijä nousee toistuvasti esiin Oleksander Usykin ja Tyson Furyn superottelun alla – "Se on aika vaarallinen yhdistelmä"
-
08:07
Tukholmassa suuri poliisioperaatio: Laukauksia kuultu Israelin suurlähetystön lähellä
-
08:04
HIFK rysäytti kerralla viisi uutta hankintaa – Ilveksen maalipyssy siirtyy Helsinkiin
-
07:51
Ben Affleck ja Jennifer Lopez erohuhujen keskellä – onko Hollywood-parin unelmaliitto särkymässä?
-
07:45
Entinen Leijonat-kapteeni: Näin Itävalta-fiasko perattiin suljettujen ovien takana
-
Lataa lisää