Porilainen Aaro, 21, pudottaa painoa pokémoneja jahdaten – 10 kiloa lähti parissa viikossa

Porilainen 21-vuotias Aaro Ali-Hokka pudotti kuin huomaamatta kymmenisen kiloa hittipeli Pokémon Go’ta pelaten.

Mobiilipeli Pokémon Go julkaistiin Suomessa reilu kaksi viikkoa sitten. Sitten julkaisunsa peli on kohonnut hetkessä koko Suomen vallanneeksi ilmiöksi.

Myös porilainen kauppatieteiden opiskelija Aaro innostui pokémon-jahdista heti pelin julkaisun.

– 10-vuotiaana pelasin Game Boylla Pokémon Sapphirea ja Rubya. Pokémon Go osui aika hyvin kolottavaan nostalgiahampaaseen, Aaro kertoo.

Sata kilometriä ja kymmenen kiloa

Pokémon Go'ssa jahdataan tuttuja pokémon-hahmoja ulkona kartan avulla navigoiden. Peli vaatii paljon liikkumista, jotta siinä on mahdollista kehittyä. Aaro onkin onnistunut pudottamaan painoa parissa viikossa hieman yli kymmenen kiloa kuin huomaamatta.

– Painonpudotus on ollut pitkään suunnitelmissa, mutta pelatessa huomasin painon putoavan siinä samalla. Tarkoituksellista se ei kuitenkaan ollut.

– Jos kuitenkin vielä toiset kymmenen kiloa putoaa, niin ei haittaisi ollenkaan.

Aaro kertoo motivoituneensa vaa’an lukemien myötä myös katsomaan tarkemmin, mitä syö. Muiden pokémon-metsästäjien lailla Aarokin innostui pelistä heti ja on pelaamisen myötä liikkunut jo arviolta sata kilometriä.

Varaudu vara-akulla ja juomarepulla

Aaro kehuu peliä mukavaksi hyötyliikunnaksi, jota pelaamalla saa helposti uutta energiaa raitisilmahyppelyn merkeissä. Aaro suosittelee pelaamista ehdottomasti muillekin ja innostaa muitakin liikkumaan.

– Suosittelen ehdottomasti juttelemaan myös kanssapelaajien kanssa. Tuntuu, että ihmiset juttelevat myös mielellään pelin parissa, mikä on harvinaista Suomessa.

Aaro vinkkaa varautumaan pelaamiseen vara-akulla ja juomarepulla. Parhaillaan pelaamiseen kun on kulunut päivässä jopa kuusi tuntia yhteen putkeen.

Aaro on pelannut itsensä tasolle 22, napannut 84 erilaista pokémonia ja kaiken kaikkiaan yhteensä 830 pokémonia.


Pokémon-tutkija selittää, kuinka mobiilipeli hurmasi suomalaiset:

Mikä Pokemon Go -pelissä viehättää? 9:07

Lue myös:

    Uusimmat